14.10. Tänään kävimme testaamassa Papun luonnetta eikä suurempia yllätyksiä tullut. Pelkäsin puolustushalun olevan niin kova, ettei luonto anna periksi kun seuraavaksi pitäisi mennä ystävällisen tuomarin luokse. Mutta pelko osoittautui vääräksi. Papulla ei ollut puolustushalua niin paljoa kuin pelkäsin ja se meni rauhallisesti tuomarin luokse, kun hän muuttui ystävälliseksi. Leikkimään se ei suostunut tuomarin kanssa ollenkaan :/ Luulin Papua kovemmaksi, mutta se muisti erittäin hyvin säikyttelypaikat testissä, joten arvosteluun tuli "hieman pehmeä". Tuomari totesi, että kova käppänä onkin vaikea kouluttaa ja että kyllä Papukin luulee olevansa isompi kuin onkaan :) Eniten olin iloinen Papun toimintakyvystä pimeässä huoneessa: Se lähti samantien etsimään minua, kun vapaaksi päästettiin; kulki esteiden yli ja ohi ja löysi minut, mutta kulki pari kertaa nenä pystyssä ohitseni ennen kuin paikansi minut :D Jojo meni tuossa tilanteessa ihan jumiin! Lisäksi Papu osoittautui laukaisuvarmaksi, vaikka Jojo on kovasti yrittänyt opettaa siitä paukkuärtyisää. Onneksi ei ole onnistunut! Pisteitä tuli 194!
Osallistuimme Papun kanssa toissa viikolla Ylökkin möllitokoon. Selvää kehitystä on tapahtunut - parempaan suuntaan - mutta vieläkin on paljon hiottavaa, että uskaltaudun oikeisiin kokeisiin. Harmittaa, kun agilityreenit siirtyivät torstaille niin en pääse enää torstai-tottiksiinkaan eikä yksin tule reenattua :(
Agility siirtyi sisälle. Ensimmäiset reenit uuden kouluttajan ryhmässä menivät ihan hyvin. Jojo vähän haahuili välillä, mutta ei meinannutkaan karata radalta tai muuta vastaavaa. Oli vain niin mielenkiintoisia hajuja taas!
Petri lähtee Samun kanssa ATT:n kisoihin katsomaan kisaamistamme, joten sinne suunnataan kahden viikon päästä!
1.10. Liedosta ei sitten ihan vielä tullut sitä viimeistä nollaa. Olen todella tyytyväinen ohjaukseeni ja Papun tiukkoihin käännöksiin. Aikaa meillä vain kului renkaan uusimisessa kahteen kertaan ekalla radalla ja pyörimisessä muuten vain toisella radalla. Papu tulikin nopeammin putkesta mitä arvioin ja niinpä se olikin yhtäkkiä jaloissani enkä päässyt eteenpäin ja Papu ihmetteli, mitä siltä oikein haluan. Meinasi jo lähteä puomille monen esteen päähän, kun alkoi tehdä omia ratkaisuja ;) Lopulta päästiin liikkeelle eikä tästä kaikesta ollut tullut edes virheitä. Vitonen tuli vasta keppien puolessa välissä!! Vaikealtakin tuntuvat ohjauskuviot onnistuivat kuten suunnittelin. Lisäksi sain Papuun mahtavasti vauhtia toiseen kisaan!
Nyt harjoittelemme torstain möllitokoa varten ahkerasti. Kyllä liikkeet alkaakin jo sujua. Jos vain ehdin reenata, ehkä ensi keväänä voisi aloittaa tottelevaisuudessakin kisaamisen.
Torstaina oli viimeiset Hessun vetämät agilityreenit. Tällä viikolla pitäisi siirtyä maneesiin, mutta torstaina on tuo möllitoko, joten jää heti ensimmäinen kerta Annun ryhmässä väliin. Hessun reeneissä Jojon ollessa radalla, viereiseltä radalta kirmasi taas koira häiritsemään menoamme. Mitään hätää tilanteessa ei ollut: karkuri on hyväluonteinen eikä Jojokaan siitä ollut moksiskaan, mutta keskittyminen herpaantui (lähinnä onneksi vain minulta) ja ohjaukset menivät ihan pieleen. Jojoa häiritsi ehkä eniten viereiseltä radalta kantautuneet Tänne-kutsut ja vinkulelun vinguttamiset. Olen kyllä todella tyytyväinen, ettei Jojo ole lähtenyt kertaakaan pois omalta radalta, vaikka häiriötä toden totta onkin ollut.
23.9. Eilen osallistuin Papun kanssa Turun seudulta saapuneen agilitykouluttajan ja kääpiöpinserikasvattajan Johanna Tammialan koulutukseen. Toivotaan, että kertausharjoitus onnistui ja pärjätään tänään ATT:n kisoissa. Ainakin Johanna oli kanssani samaa mieltä siitä, miten Papua kannattaa kannustaa ja ohjata. Hänen mielestään leikki ei ole paras palkka Papulle, vaan se, että se saa toimia minun kanssani. Olen ollut sitä mieltä jo pitkään. Siksi hän suositteli kehumaan Papua radalla aidon iloisesti. Näin kisoissa teenkin. En juurikaan keskity esteiden nimien luettelemiseen vaan kehumiseen ja ohjaamiseen. Haluan mennä pitämään Papun kanssa hauskaa - ja se onkin tuottanut tulosta tämän syksyn kisoissa. Johanna ei kuitenkaan suositellut jatkuvaa höpöttämistä, jota minun on myös kehotettu tekemään. Se turruttaa koiraa ja väsyttää minua, jolloin kehusana saattaakin kuulostaa karjumiselta. Olen hänen kanssaan tässäkin ihan samaa mieltä!! Ja jos haluan leikkiä lelulla, ennen radalle menoa pitää antaa koiran vain jahdata lelua, ei antaa repiä. Se nostattaa virettä.
Menemme yrittämään tänään Lietoon (tuomarina Johanna Nyberg) puhdasta rataa. Katsotaan mihin aika sitten sen jälkeen riittää. Pitäkää peukkuja!
20.9. En ole yksinkertaisesti ehtinyt käydä päivittämässä sivuja. Ylökkin sihteerin hommissa menee melkein kaikki se vapaa-aika, jota Samun hoidolta ja koirien kanssa harrastamiselta jää. Petri on ollut riemuissaan... Sihteerin hommat tulen lopettamaan vuoden lopussa ja alaosaston hallituksestakin jään pois. Töihin on palattava vuoden alussa enkä halua käyttää vapaa-aikaani muuhun kuin perheeseeni.
Kävin kesällä jonkin verran reenaamassa yksin pujottelua Mutalassa. Ehkä ajelusta oli apua, sillä Jojolla suorittaminen parantui huomattavasti. Papun kanssa olen harjoitellut erilaisia kulmia ja vauhtia, mutta vasta nyt olen tainnut löytää keinon vauhdin lisäämiseen. Nakkisukka, jota riepottelemme ennen radalle menoa ja palkkana radan jälkeen. Vielä en voi vannoa keinon olevan ihan satavarma, mutta ainakin pujotteluharjoituksissa on tuonut enemmän vauhtia suoritukseen. Jatketaan testailua. Seuraava testi onkin sitten Liedossa, ensi sunnuntaina. Sitä ennen onneksi pääsemme alaosaston järjestämään agilitykoulutukseen. Toivottavasti sieltäkin jotain tarttuu mukaan.
Papulta katkesi heinäkuussa kannuskynsi. Olimme juuri tuon viikonlopun Ähtärissä, joten kynsi todennäköisesti katkesi riehakkaissa pihaleikeissä. Vein koiran kynnenpoistoon eläinlääkäriin, koska se ei antanut minun tehdä sille mitään. Papu piti rauhoittaa. Lisäksi eläinlääkäri suositteli antibioottikuuria ja kipulääkitystä, joihin suostuin, että säästymme mahdollisilta jälkitaudeilta. Kipulääkityksen lopettamisesta vain napsahtaa antidoping-sääntöjen mukaan 28 vuorokauden varoaika, joten saimme unohtaa kisat ja näyttelyt toistaiseksi. Olin juuri ilmoittanut Papun Nokian ryhmänäyttelyyn ja Takkujen kisoihin. Lisäksi meillä olisi ollut samalla viikolla Tamskin iltakisat ja Levekin kisoihin jätin sitten kokonaan ilmoittamatta. Harmittaa, että niin monta kisaa jäi väliin. No, ei voi mitään. Jojo sitten "tuurasi" Papua Takkujen kisoissa ja kirmasi kokonaista neljä kisaa viikonlopun aikana, ykkösissä tosin. Tuloksena yksi vitonen ja neljäs sija, muuten saimme kasvattaa hylly-putkea. Vaikka tuloksellisesti viikonloppu menikin huonosti, olin erittäin tyytyväinen siihen, ettei Jojo karannut kertaakaan lähdöstä eikä tehnyt kunniakierrosta! Pakko iloita edes jostain, kun kerran vielä eivät kisahermot pitäneet tarpeeksi, että olisimme pärjänneet paremmin. Harmittaa, kun reeneissä Jojo toimii niin upeasti, mutta kiihtyy sitten kisapaikalla ihan liikaa.
Kesä on mennyt mahtavasti reenien kannalta muutenkin. Olemme reenanneet Pälän Hessun ryhmässä ja olemme kaikki oppineet tosi paljon! Hessu on mielestäni löytänyt loistavasti ratkaisut ongelmiimme. Suoknuutin Jaakon ja Laamasen Mian koulutuksista opimme taas jotakin, mitä olemme pystyneet hyödyntämään. Elokuussa aloitin Papun kanssa taas torstai-tottiksissakin käymisen.
Papun karenssin päättymisen jälkeen ensimmäiset kisat olivat Orivedellä. Alunperin suunnittelin meneväni vain Mujusen radan, mutta kun kisataukoa oli tullut, ilmoittauduin myös Jalosen radalle. Se kannatti, koska saimme ensimmäisen nousunollamme juuri tuolta Jalosen radalta! Tuloksena oli 0,49 eli hieman yliaikaa, mutta hyväksyttävä nolla silti, vielä kun sijoituksenakin oli toinen. Mujusen radalla pääsimme ihanneaikaan, vaikka kymppi tulikin kepeiltä.
Viikkoa myöhemmin (2.9.) kisasimme Ylökkin omissa kisoissa Jarmo Jämsän radalla. Ekasta kisasta jälleen nolla, tuloksella 0,22 ja sijoituksena toinen! Johan niitä nyt rupesi tulemaan oikein urakalla :) Pakko olla vaan tosi hyvää tuuria, tuumaa pessimisti sisälläni... Iloittava on kuitenkin siitä, että tuolta Jämsän ekalta radalta ei kukaan muu kuin minien voittaja ja me saanut puhdasta rataa, kun otetaan huomioon myös medit ja maxit! Ilmeisen vaikea rata siis jostain syystä. Toiselta radalta saimmekin sitten taas vitosen ja yliaikaa... Nopea pudotus todellisuuteen. Eipä silti, ei kyllä tarvi yhtään hosua kolmosiin. Hyvä tässä olisi ainakin tämä syksy vielä reenata kakkosissa.
10.6. Tänään kisasin ensimmäistä kertaa Jojon kanssa virallisissa agilitykisoissa Nokialla. Tuloksena hylly, mutta sitäkin enemmän itseluottamusta ja rohkeutta uskaltautua seuraaviin kisoihin.
Tuomari Salme Mujunen oli tehnyt ykkösille radan, jolla piti juosta kenttä päästä päähän neljä kertaa. Rataantutustumisessa mietin, että radalla on pakko olla joku juju, kun se tuntuu niin helpolta. Jännitystä aiheutti ainakin se, että radalla nopea koira sai nostettua vauhdin huippuunsa, joten sen ohjaaminen vaikeutui varmasti. Meidän kompastuskiveksi muodostui rengas, jonka ohi Jojo hyppäsi ja suuntasi sen jälkeen koskemaan takana olevaa puomia. No, moka oli onneksi aika pieni, kun rata muuten sujui ongelmitta, pientä kepeillä ontumista lukuunottamatta. Oli mahtava ohjata koiraa, joka todellakin etenee radalla! Loppusuoralla huusin vain Jojolle hyppyä ja mene-meneä ja näytin kädellä eteenpäin. Siellä se sitten pinkoikin edelläni maaliin ja maalissa hyppäsi syliini :)
Kakkosten rata oli muuten sama, mutta joitakin suorilla olevia hyppyjä oli käännetty 90 astetta. Tällainen mutkittelu vaati tietysti tarkkaa ohjausta. Papulla oli pitkästä aikaa vauhtia, mikä tuntui mahtavalta. Se suoritti rataa ohjeideni mukaan taas tosi hienosti. Niin hienosti, että kun olin jo oikomassa mutkaputken toiseen päähän, Papukin tuli perässä. Onneksi ei mennyt sisään ja saimme vain vitosen. Muuten radan vaikealtakin tuntuvat ohjauskohdat ja kepit onnistuivat, ja tuloksena oli 5vp, kun aikakin jäi alle ihanneajan! Roimasti itseluottamusta toi siis tämäkin suoritus! Mujusen radalle haluan joskus uudelleenkin.
Eilen kävimme polttamassa ihomme Tamskin kisoissa. Tuomarina tällä kertaa Eija Berglund. Ekalla radalla Papulla oli vielä vauhtia, mutta minun sössimiseni takia saimme hyllyn :( Toisella radalla Papu oli jo nuutunut ja sain vetää sitä perässäni tosissaan. Yliajan lisäksi saimme 10vp: kepeiltä ja hypyn ohituksesta.
Toukokuun lopussa osallistuin piruuttani Ylökkin epävirallisiin toko-kisoihin Papun kanssa. Saimme 129 pistettä ja olimme toiseksi viimeisiä, mutta suoritus oli loistava, kun ottaa huomioon, ettemme ole reenanneet koko talvena! Sainpa tästäkin taas uuden kimmokkeen: jos ihan vähän reenaisimme, voisin tässäkin lähteä kisaamaan ihan virallisestikin. Eli seuraava tavoitteemme on selvä. Olenko kenties kisahullu vai muuten vain kilpailuhenkinen? ;) Papun kanssa vaan on niin helppo harrastaa ja opetella kisaamista lajissa kuin lajissa.
28.5. Yritän nopeasti päivittää vähän kuulumisia ennen kuin poika taas herää. Sillä on ollut mahavaivoja ja on nukkunut välillä vain lyhyitä pätkiä. Toiset päivät ovat parempia ja toiset huonompia.
Pojastamme muuten tuli Samu Kristian.
Aloin reenata Papun kanssa jo, kun Samu oli kolmen viikon ikäinen. Seuraavalla viikolla oli jo Jojokin mukana, kun siirryimme koko porukka Pälän Heikin koulutettaviksi. Aluksi minun oli vaikea ohjata molempia samoissa reeneissä: Papu joutui kärsimään, kun yritin heittää sitä esteille samalla tavalla kuin Jojo jo irtoaa. Kolmansissa reeneissä oli jo helpompaa, joten eiköhän se siitä. Ylökkissä kävi vierailevana kouluttajana Timo Rannikko. Tavoitteenani oli saada ulkopuolisen näkemys siitä, olemmeko oikeilla jäljillä vai pitäisikö jotain systeemissämme muuttaa. Kokeilimme eri vaihtoehtoja, mutta Rannikko totesi, että jo osaamamme jutut todellakin sopivat meille parhaiten. Se oli huojentavaa kuulla.
Viime lauantaina kisasin Papun kanssa puolen vuoden tauon jälkeen Valkeakoskella kolme starttia. Olimme koko perhe retkellä: Samu nukkui lähes koko ajan vaunuissa, heräsi vain välillä syömään eikä välittänyt haukkumisesta tai kuulutuksista mitään. Jojokin pääsi tutustumaan kisatunnelmaan ja haukkuikin häkissä "kannustavasti", kun suoritimme rataa. Radalla Papua sai vetää perässä, vauhtia ei löytynyt millään. Kun hieman asiaa analysoin, syynä voi olla, että se ei osaa rauhoittua, jos joudun siirtymään huoneesta toiseen vauvan kanssa. Se kulkee koko ajan perässäni, ja nyt on saanut taahata, kun Samu on nukkunut huonosti. Toivottavasti ensi viikko on parempi: silloin on tarkoitus kisata Tamskin ja NPKH:n kisoissa. Kepit ovat aina olleet Papun vahvuus, mutta nyt saimme joka radalla virheet niiltä! Onnistumisiakin onneksi tuli: keppien jälkeen sain tehtyä kahteen kertaan persjätön, sain ohjattua tiukan käännöksen muurin jälkeen putkeen ja tehtyä siinä takaaleikkauksen, rengas onnistui myös, vaikka kulma oli välillä aika vaikeakin. Eli kyllä tämä tästä! Olen erittäin positiivisella mielellä.
15.4.2007 POIKA TULI!
Poikamme syntyi kiirastorstaina 5.4. suunnitellulla keisarinleikkauksella. Painoa poitsulla oli syntyessään 3890 grammaa ja pituutta 52 senttiä. Kaikki meni hyvin. Pakottauduin ylös sängystä jo seuraavana aamuna ja siitä toipuminen lähti käyntiin. Pääsimme kotiinkin jo kolmen päivän päästä. Ensimmäisellä vaunulenkillä käytiin pojan oltua viikonikäinen. Koirat ottivat uuden tulokkaan hyvin vastaan: Papu hyväksyi kaverin heti, Jojo kävi ensimmäisenä iltana ylikierroksilla ja yritti kovasti päästä nuolemaan vauvaa, vähän liiankin innokkaasti, mutta seuraavana aamuna tilanne oli rauhallisempi. Nykyään Jojo hämmentyy vain vauvan itkusta. Tosin siitäkin koko ajan vähemmän ja vähemmän.
25.3.2007 Pitkästä aikaa jaksaa päivittää näitä sivuja. Talvi sitten tuli, mutta on jo ehtinyt mennäkin. Ilma on tänään kauniin aurinkoinen ja keväinen. Maha on kasvanut ja nyt on ollut pakko jättää agility toistaiseksi. Vielä viime maanantaina kävin Papun kanssa reenaamassa, mutta kärsin sitten koko seuraavan yön alavatsakivuista. Nyt valmistaudun henkisesti tulevaan koitokseen - 5.4. tapahtuvaan leikkaukseen. Aikaa on siis enää vajaat kaksi viikkoa!
Agilityssa uskoisin meidän jokaisen kehittyneen tänä talvena. Olen joutunut keskittymään kunnolla ohjaamiseen ja tietysti vauhdin pudottua näin on käynyt automaattisestikin. Jojo on alkanut irrota loistavasti ja suorittaa rataa hyvinkin oma-aloitteisesti, emmekä siltikään tee paljoa virheitä. Jotta uskaltautuisin kisoihin Jojon kanssa, keppejä täytyy reenata vieläkin paremmiksi. Toivottavasti vauvan syntymän jälkeen pystyn keskittymään siihen osioon ihan tosissani. Papun kanssa olemme oppineet edessäleikkauksen eli persjätön. Kiitos Pälän Heikille, jonka ryhmässä kerran vierailin ja hän opetti meille persjätön kunnolla. Nyt yritän viljellä sitä niin paljon kuin mahdollista ja mikä parasta - se toimii meillä parhaiten. Takaaleikkauksissa vauhtini tyssätessä Papukin pysähtyy ja valssatessa olen Papun edessä, mikä myös hidastaa koiran vauhtia, kun otan koiran "vastaan". Edessäleikkauksissa liikun koko ajan ja eteneminen on sujuvaa ja kuten Kankaan Päivi sanoi, on kuin meillä olisi pieni kilpajuoksu käynnissä. Tämä on siis täysin meidän juttu.
Tammikuussa Ylökkissä vieraili Sari Vähäniitty kouluttamassa koirakoita. Onneksi otin mukaan Papun, sillä niin paljon radalla oli juostavaa, etten olisi ikinä pysynyt Jojon perässä ja sellaisia paikkoja, että se olisi vain ehtinyt tehdä omat ratkaisunsa hitaan ohjaamiseni takia. Koulutuksesta parasta, mikä jäi mieleen, oli Sarin kommentti suorituksestamme. Kerroin, että vuosi ollaan reenattu ja kakkosiin päästiin juuri. Hän totesi, että tällaisilla suorituksilla emme kakkosissa kauaa olekaan! Kyllä antoi itseluottamusta taas roppa kaupalla. Tuskin maltan odottaa, että pääsemme taas kisaamaan, vaikkakaan oikeasti kolmosiin ei olekaan mikään kiire. Siellä se todellinen taistelu sekunneista vasta alkaa.
Jojon kanssa kävimme tammikuun lopussa keinoluolilla. Mitään sen kunnianhimoisempia tavoitteita meillä ei tässä lajissa ole, kunhan halusin nähdä, miten koira toimii. Jojo intoutui haukkumaan laatikossa olevaa kettua kunnolla ja tutustui innoissaan luolassa menevään kettuun. Se haukkuikin, mutta näytti koko ajan siltä kuin odottaisi meidän kieltävän haukkumisesta. Raukka joutunut elämään niin kurissa ja nuhteessa, ettei uskalla edes luvan kanssa haukkua. Vaikka ketun omistaja kehuikin, että ensikertalaiselta hyvä suoritus ja ohjeisti meidät tulemaan kuukauden kuluttua uudelleen, emme innostuneet niin paljoa, että niin tekisimme. Onpahan tuotakin nyt kokeiltu ja nähty, että tarvittaessa onnistuu.
Olen tämän talven aikana sivistänyt itseäni erilaisilla koira-aiheisilla luennoilla. Yksi sellainen oli koirankouluttaja-kurssi (koulutusohjaaja 1). Kurssi painottui pk-lajeihin, mutta innosti sen verran, että ajattelin jo kuinka alkaisin Papun kanssa reenata esine-etsintää ja jäljestystä. Ihan omaksi iloksi, kun kisaoikeuksia käppänällä ei näihin lajeihin ole. Verijäljen harjoitteluhan on ollut muutenkin jo pitkään mielessä, kun vain saisi aikaiseksi aloittaa.
18.1.2007 Tänä vuonna ei meinaa talvi tulla sitten millään. Ensin tuli marraskuun alussa lunta niin, että koko Tampere oli monta päivää ihan sekaisin, mutta kun se suli pois, uutta ei ole tullut tilalle. Kurakelit ovat tietysti ikäviä koirien omistajille, mutta minä olen nauttinut leudoista keleistä. Muutenkin on välillä vähän paksu olo, niin millainen se olisi sitten jos päälläkin olisi useampia vaatekertoja... Tänään lunta sitten sataa. Saa nähdä, jääkö vai sulaako taas pois. Papukaan ei tykkää jalkakarvoihin tarttuvista lumipaakuista, joten senkin suhteen, paras keli olisi pieni pakkanen tai ei lunta ollenkaan.
Vuosi vaihtui Papun kannalta ikävissä tunnelmissa. Se sai uuden vuoden aatonaattona hamsterin kylpyhiekkaa päälleen ja se aiheutti hillittömät kutinat. Jojolle kävi todennäköisesti samalla tavalla, mutta kun olin nyppinyt sen edellsellä viikolla eikä sillä ole pohjavillaa, se vaikutti ehkä reagointiin. Papun karva oli jo melko pitkää. Jouduin nyppimään Papun karvan pois illalla ja poistamaan pohjavillan. Sen jälkeen vielä imuroin aluskarvan. Tämä auttoi, mutta kutina jatkui muutaman tunnin kuluttua korvanseudulla. Sama operaatio sillä alueella, eli poistin pohjavillan ja ajelin muutenkin ajeltavat kohdat lyhyiksi. Lopultakin helpotti kokonaan. Tämä koko härdelli aiheutti vain sen, että Papun korvien raapiminen ja pään ravistelu nostatti korviin veripahkurat, jotka kylläkin ehtivät tyhjentyä itsestään ennen kuin sain eläinlääkäriin ajan. Ja jotta ei menisi liian helpoksi, sai Papu vielä oikean puoleiseen silmään tulehduksen. Soitin loppiaista edeltävänä päivänä kaikki Tampereen seudun eläinlääkärit läpi ja vastaus oli aina sama: "Ei ole aikoja" tai "En pidä tänään vastaanottoa". Olin jo menossa illalla päivystävälle, kun Veteristä kerrottiin, että he päivystävät loppiaisena parin tunnin ajan. Sinne siis. Papu rauhoitettiin tarkempaa silmän tutkimista varten ja sille annettiin silmätippoja. Ne alkoivat onneksi vaikuttaa jo samana iltana ja rähmiminen ja kutina oli lähes poissa seuraavaan iltaan mennessä.
Olimme valmistautuneet viettämään uuden vuoden vaihteen kotona. Hankin jo alkukuusta rauhoittavaa tuoksua erittävän D.A.P:in pistorasiaan testatakseni rauhoittaako se Jojon haukkumista yhtään. Ei auttanut. Yhtä levotonta oli taas kuin aina ennenkin. Ensi vuonna on pakko lähteä johonkin korpeen, kun on vauvakin. Papu ei välittänyt mitään. Katsoi vain välillä ulos, kun kuului isompi pamaus.
Kävimme ennen rakettien ampumisen aloittamista pitkällä metsälenkillä Tiinan ja Arin sekä heidän käppänäukkeliensa Manun ja Uunon kanssa. Kaikki sujui mallikkaasti, vaikka alkuun jännittikin Jojon suhtautuminen pian parivuotiaaseen Manuun. Jojo vähän juoksutti laumaa, eli juoksi itse edellä ja muut pinkoivat perässä. Hauskaa tuntui kaikilla olevan! Yhden riehumistauon aikana luoksemme löntysti iso leonberginkoira. Jojo sattui juuri hillumaan sen minkä kerkisi eikä huomannut tulokasta. Leonbergi ilmeisesti ihmetteli paikasta toiseen sinkoilevaa valkoista palloa ja meni suoraan Jojon juoksulinjalle. Jojon ilme oli näkemisenarvoinen kun se juoksi suoraan leonbergin "syliin" :D Todella hölmistyneitä olivat molemmat ja Jojo siirtyi välittömästi sivuun haistelemaan penkkoja. Taisi vähän jännittää ;)
Kävin Papun kanssa ottamassa vähän kisatuntumaa Seinäjoella joulukuun alussa. Mukana olivat myös Eeva ja Körmy. He saivatkin hyppyradalta ensimmäisen nollan kakkosista ja voittivat B-kisan. Päivä oli pitkä, mutta hauskaa oli, vaikka omat kotiintuomisemme olivatkin kaksi hyllyä.
A-kisassa pitää olla tyytyväinen niihin osioihin, jotka meiltä onnistuivat: okseri ja rengas! Hylly tuli, kun luulin Papun hyppäävän muurin takaa minua kohti. Jälkikäteen ajateltuna, olisi ollut järkevämpää juosta valssaamaan samalle puolelle estettä ja ohjata koira pois päin minusta. Nyt Papu tuli muurin ohi luokseni ja ehti hypätä esteen väärään suuntaan. Ei kestänyt sitä, että katoan näköpiiristä ison muurin taakse. Jojolta tämä ratkaisu onnistuu, sitä on testattu nyt monissa reeneissä.
Ykkösten B-kisassa huomasimme jo tulevan ongelman. Pienet koirat eivät menneet mielellään pimeään pussiin, joten hyllyjä napsui sen takia. Sama ongelma oli myös Papulla: Ei mennyt pussiin sitten millään. Rämäpää-russeleille pussi ei tuottanut ongelmia. Huomasikohan Körmy edes koko estettä kirmatessaan jo eteenpäin? Muuten loppurata meni meillä taas hienosti ilman virheitä. Eli mitä tästä opimme: kyllä nuo kakkosen radatkin on suoritettavissa. Sitä on turha pelätä. Kun tästä eturepusta päästään, päästään myös reenaamaan kunnolla. Sitten voidaan taas keskittyä vauhdin hakemiseenkin.