Pääsivu
Historia
Aikajana
Hallitsijat
Linnat
Lippu
Raha
Kirkko
Kirjallisuus
Sanasto
Tietovisa
Linkit
Lähteet
Sivukartta
Palaute
Löydöt
Vanhimmat Suomesta löydetyt rahat ovat liki kahden tuhannen vuoden ikäisiä. Ne ovat 100 -luvulta peräsin olevia roomalaisia kuparirahoja. 400 - 500 -luvuilta on löydetty itä- ja länsiroomalaisia soliduksia eli kultarahoja. Tämän jälkeen oli muutama rahaton vuosisata. Viikinkien idäntieltä on peräisin toista tuhatta dirhemiä. Manner-Suomesta on löydetty mm. englantilaisia ja saksalaisia hopearahoja. Nämä yleistyivät Länsi-Euroopan tuonnin lisääntyessä. 1100 -luvun alusta lähtien oli hopean tuontia vähän eikä rahoja ole tuolta ajalta löytynyt. Rahanlyönti alkoi Pohjoismaissa 990 -luvulla kristinuskoon kääntyneiden kuninkaiden laskiessa liikkeelle pieniä hopearahoja.
Ruotsalaisen rahan kausi
Ruotsalainen raha vakiintui käytössä Suomen tultua osaksi Ruotsin valtakuntaa. Maan sisäosissa raha vakiintui vasta 1400 -luvulla. Rahajärjestelmän perustana oli kahdeksaan äyriin jakautuva markka. Ne olivat vain laskuyksikköjä 1520 -luvulle asti. Aurtua oli suurin leimattu raha ja se tuli käyttöön 1360 -luvulla. Penninki ja ropo olivat käytössä ennen sitä. Penninki säilyi laskuyksikkönä vuoteen 1776 asti, vaikkei sitä painettukaan vuoden 1584 jälkeen. Kustaa Vaasan kaudella Ruotsi-Suomessa laskettiin liikkeelle seuraavat hopearahat: äyri, markka ja taaleri. Vuonna 1604 otettiin käyttöön toinenkin taaleri. Viimeisin oli tarkoitettu kansainvälisen kaupan tarpeisiin. 1620 -luvulle asti hopea oli ainoa rahametalli. Vuonna 1624 alettiin lyödä kuparirahoja. Markka-arvoisia rahoja alettiin kutsua karoliineiksi vuodesta 1664.
Ruotsi otti ensimmäisenä Euroopan maana käyttöön paperirahan vuonna 1661. Vuosina 1661-68 toiminut "Stockholms Banco" laski setelit liikkeelle. Pankin tilalle perustettiin maailman ensimmäinen keskuspankki, Valtakunnan säätyjen pankki. 1700 -luvulla setelien arvo ilmaistiin kuparirahana. Ensimmäisenä Euroopassa Ruotsi siirtyi paperirahakantaan. Valtionvelkakonttori laski myös seteleitä liikkeelle vuosina 1791 - 1835. Vuonna 1776 rahajärjestelmää yksinkertaistettiin tekemällä riikintaalereista perusyksikkö. Se vastasi 48:aa killinkiä, joka jakaantui 12 runstykkiin. Vuosina 1410 - 1558 Turussa toimi rahapaja. Eerik Pommerilaisen aboa pidetään ensimmäisenä Turussa lyötynä rahana. Sten Sture vanhemman aikana Turun penningit olivat yksipuolisia. Kustaa Vaasan ajalla rahoja oli toistakymmentä eri tyyppiä.
Vuonna 1790 sotilasviranomaiset laskivat tilapäisseteleitä liikkeelle ja Turun diskonttilaitos antoi seteleitä 1800 -luvun alussa. Ylisotilaskomissariaatin seteleitä laskettiin liikkeelle lievittämään vaihtorahan puutetta, mutta niistä tulikin pääasiallinen rahalaji. Niiden oli tarkoitus olla käypiä ainoastaan Suomessa. Suomen ensimmäisenä liikepankkina pidetään Turun diskonttilaitosta. Se laski liikkeelle assignaatteja ja velkasitoumuksia. Itä-Suomessa esiintyi 1700 -luvulla kuparikopeekoita. Isonvihan aikana käytettiin Venäjän hopearahaa. 1788-90 Kustaa III:n toimesta väärennettiin viiden kopeekan ja kymmenen ruplan rahoja. Niiden avulla oli tarkoitus helpottaa joukkojen toimintaa vihollisen alueella.
Kohti raharealisaatiota
Suomen sodan jälkeen "perusrahaksi" tuli rupla. 1817 joulukuussa annetulla manifestilla perustettiin maahan pankki ja se alistettiin senaatin alaiseksi. Se aloitti toimintansa Turussa. Sillä oli oikeus laskea liikkeelle seteleitä. Niiden nimellisarvoiksi tuli 20, 50 ja 75 kopeekkaa. Gabriel von Hartman suunnitteli ensimmäisten setelien tyypit. Toiminnan vakiinnuttua, sai pankki laskea liikkeelle 1, 2 ja 4 ruplan seteleitä. Vuonna 1826 siirryttiin sarjanumeroiden koneelliseen leimaamiseen eikä niitä kirjoitettu enää käsin. Pietariin siirrettiin setelien painatus vuoden 1824 lopulla.
Ruplan setelien avulla toivottiin päästävän eroon ruotsalaisesta paperirahasta. Ne olivat kuitenkin yleisesti käytössä vientikaupan ansiosta. 1840 toteutettiin rahan uudistus. Realisaation tarkoitus oli palauttaa rahan arvo ja hopearuplasta tuli Suomen pääraha. Ruotsalaiset setelit saatiin vedettyä kierrosta muutamassa vuodessa. Suomen Pankista tuli setelipankki ja sille perustettiin haarakonttoreita.
Oma raha
Krimin sodan jälkeen Suomen Pankki lopetti setelien lunastuksen hopealla. Paperiraha korvasi hopearahan maksuvälineenä. Hopea- ja kuparirahat katosivat vähitellen, jolloin yksityissetelit saivat osuutta käytössä. Senaatti kääntyi raha-asioissa keisarin puoleen joulukuussa 1859. Pankki esitti uudeksi rahayksiköksi markkaa, joka oli neljännesruplan arvoinen. Rahan nimestä syntyi keskustelua. Huhtikuussa 1860 Aleksanteri II vahvisti suuriruhtinaskunnan rahaksi markan ja pennin. Metallirahojen muoto vahvistettiin loppukeväällä 1861. Pari vuotta myöhemmin valmistui seteleitä koskeva asetus. Professori Robert Montgomery teki vuoden 1876 alussa aloitteen kultakantaan siirtymisestä. Asiaa tutkimaan perustettiin komitea ja uusi rahalaki tuli voimaan elokuussa 1877. Hopea kelpasi tämän jälkeen vain vaihtorahana.
Kuva 1. Nikolai II:n aikainen kymmenpenninen.
Suomen Pankki sai oikeuden laskea liikkeelle pieniä
markka-arvoisia seteleitä ja lyöttää kuparirahoja.
Valtioneuvos von Koehne teetti rahoille piirustukset.
Hopearahojen etusivulla oli valtakunnan vaakuna eli
kaksipäinen kotka. Kuparirahoissa oli hallitsijan
nimikirjain ja sen yllä keisarikruunu. Suomen markka sai
saman arvon kuin Ranskan frangi siirryttäessä
kultakantaan. Metallirahat vuosina 1864 - 1917 tekivät
Lea Ahlborn ja Carl Jahn.
Kesällä 1863 valmistettiin ensimmäiset mallikappaleet
rahoista Tukholmassa. Rahanlyönti alkoi Helsingissä
vasta elokuussa 1864 ja suomalaisia rahoja laskettiin
liikkeelle vasta 1866. Yhden ja kolmen markan setelien
lomakkeiden painamisesta vastasi helsinkiläinen
kivipaino. Suurempien setelien lomakkeet painettiin
Berliinissä. Suomen Pankin setelipaino perustettiin
1885. Vuosisadan lopussa tehtiin lontoolaisen yhtiön
kanssa setelien etusivujen painamisesta.
Itsenäisyyden aika
Tsaarinvallan kukistuttua senaatti määräsi huhtikuun
1917 alussa, että rahojen etusivulle tulee valtakunnan
vaakuna ilman keisarillisia kruunuja. Markan arvo putosi
vuosina 1914-20 kymmenesosaan elinkustannusindeksillä
mitattuna. 1926 lyötettiin rahapajassa 100 ja 200 markan
kultarahoja, joilla oli vain symbolinen merkitys. Suomi
luopui setelien lunastuksesta lokakuussa 1931. Tämän
toimenpiteen piti olla väliaikainen. Vasta vuoden 1962
rahalaissa markalla ei ollut kiinteää kulta-arvoa. 1946
alussa suurimmat setelit menettivät puolet arvostaan
maksuvälineenä. Setelit leikattiin kahtia. Vasen puoli
luovutettiin valtiolle lainaksi, oikeat puolet kävivät
rahana. Maaliskuun alussa setelit oli vaihdettava uusiin.
1940 -luvun lopulla suunniteltiin markan korvaamista
suuremmalla rahayksiköllä. 1950 -luvun alkupuolella
rahanuudistus asiaa käsiteltiin. Ajatus jäi
vuosikymmenen lopussa syrjään. Vuonna 1963 astui
voimaan uusi rahalaki. Siinä uuden markan arvoksi
määriteltiin 100 vanhaa markkaa. Vuonna 1977 markan
ulkoinen arvo ilmoitettiin indeksilukuna.
Suomen itsenäistymiseen asti pysyivät vuonna 1861
vahvistetut rahatyypit voimassa. Uusien rahojen tyypit
vahvistettiin toukokuun lopussa 1918. Rahojen etusivulle
tuli samanlainen Suomen leijona kuin Kustaa Vaasan
hautamuistomerkissä. Takasivulle tulivat kuusen- ja
männynhavut seppeleiden tilalle. Uusien kolikoiden kokoa
pienennettiin aiemmasta. Joulukuussa 1920 säädettiin
laki, joka hyväksyi nikkelipronssin käytettäväksi
kolikoiden valmistukseen. Tätä seosta käytettiin 1990
-luvulle asti. 1921- 22 nikkelirahat tilattiin
ulkomailta. 1920 -luvun lopussa aloitettiin
alumiinipronssinrahojen valmistus. Niillä korvattiin
samansuuruisia 5, 10 ja 20 markan setelirahoja.
Alumiinipronssirahat korvasivat vähitellen hopearahat.
Vuoden 1939 lopussa painettiin 10 ja 20 markan seteleitä
ja niitä vastanneita metallirahoja ei lyöty enää.
Kuparinikkelirahojen tilalle alettiin valmistaa
pelkästään kuparisia. 5- ja 10-pennisten keskelle
tehtiin reiät.
Kuva 2. Markkoja 1950-, 1980- ja 1990 -luvuilta.