Pääsivu
Historia
Aikajana
Hallitsijat
Linnat
Lippu
Raha
Kirkko
Kirjallisuus
Tietovisa
Sanasto
Keskustelu
Linkit
Lähteet
Sivukartta
Palaute

Kansanrunous

Suullista perinnettä koskevat tiedot ovat tallennettu varsin myöhäisellä ajalla. Viime vuosisadalla tallennettu kansanrunous oli suomalais-karjalaista kansanrunoutta, sillä keruu alueet olivat pääosin Vienan ja Laatokan Karjalassa sekä Suomenlahdenpohjukan Inkerissä. Tunnettuja runojen kerääjiä olivat Elias Lönnrot, Zachris Topelius, V. Porkka ja A.A. Borenius. Eurooppalainen riimillinene ja säkeistöllinen runous syrjäytti kalevalanmitan 1600-1700 -luvulta alkaen. Runoja laulettiin niin päivän askareiden yhteydessä kuin lasten viihdyttämiseksi. Historialliset sotarunot kuvaavat 1600 -luvun tienoon levottomia vaiheita. Alkusointu vaihtui loppusointuun ja rytmitys tuli vaihtelevaksi 1700-luvulla länsimaisen runomittojen kotiuduttua Suomeen.

Liikkeellelähtö

Tyypillinen piirre suomalaiselle kirjallisuudelle on sen myöhäinen liikkeellelähtö. Keskeiset tyylilajit ja ensimmäiset klassikot ilmaantuivat vasta 1800-luvulla. Toisekseen kirjallisuus on luotu kahdella kielellä, suomella ja ruotsilla. Papit ja aateliset muodostivat pitkään lukijakunnan. Talonpojille lukutaitoa ryhdyttiin opettamaan 1600-luvun viimeisinä vuosikymmeninä. Ruotsin vallan aikana julkaistiin vain 174 suomenkielistä yli 16 sivuista julkaisua. Painotuotteita ilmestyi noin 1 950. Tieteen kielenä oli pääasiassa latina. Neljä kirjaa viidestä oli aiheeltaan uskonnollinen.

Varhaisin kirkollinen teksti oli Pyhälle Henrikille omistettu liturgia, joka oli käytössä jo vuonna 1290. Varhaisin raamatunkääntäjä oli ensimmäinen luterilainen piispa Mikael Agricola. Hänen ensimmäinen teos oli suomenkielinen aapinen. Kirjallisuuden isänä pidetyn Agricolan työ oli pääosin kääntämistä ja kirkollisten tekstien muokkaamista. Tekstien painattaminen onnistui vuoden 1642 jälkeen, kun Turun akatemian perustamisen jälkeen paikkakunnalle saatiin kirjapaino.

Valistusajan kirjallisuus

Porvoon piispanakin toiminut Daniel Juslenius julkaisi 1749 liki 16 000 sanan sanakirjan, Suomalaisen Sana-Lugun Coetus. Se säilyi alansa perusteoksena vuosikymmeniä. Henrik Porthanin johtama Aurora-seura julkaisi Suomen ensimmäistä lehteä, Åbo Tidningaria. Porthanin julkaisuista tärkeimpiä on De pöesi Fennica vuosilta 1766-78. Väitöskirjasarja on ensimmäinen yleisesitys suomalaisesta kansanrunoudesta. Lisäksi Porthan julkaisi väitöskirjasarjana myös Juustenin piispankronikan ja varusti sen kommenteilla. Kansanrunouden vaikutus suomenkielisessä runoudessa. Vuosisadan lopulla vaikutti Achreniukset, ensimmäinen suomenkielinen runoilijasuku.

Autonomian aika

Vuonna 1863 Suomeen saatiin kieliasetus, joka asetti suomen ja ruotsin kielet tasa-arvoisiksi virallisiksi kieliksi. Suomen sodan jälkeen Turkuun kasaantui kirjallisuuspiiri, Selma-liitto. Turun palon ja pääkaupungin siirtämisen myötä Turun romantiikka koki kolauksen. Helsinkiin syntyi keskustelufoorumiksi Lauantaiseura. Sen jäseninä olivat mm. Topelius, Snellman ja Fredirk Cygnaeus. Seuran aikaansaannoksia olivat mm. Suomen Kirjallisuuden seura vuonna 1831 ja ruotsinkielinen lehti Helsingfors Morgonblad. 1800 -luvulla lehdistön määrä kasvoi. Topeliuksen toimittama Helsingfors Tidningarista tuli Helsingin ruotsinkielinen valtalehti. Oulun Viikko-Sanomat oli pitkäaikaisin maaseutulehti. Autonomian aikana sensuuri oli voimassa. Se koski pääasiassa lehdistöä, mutta kenraalikuvernööri Menšikov salli vain uskonnollisen ja taloudellisen kirjallisuuden 1850 -luvulla.

Vuonna 1897 perustettiin Suomen Kirjailijaliitto. C.O. Wasenius perusti ensimmäisen kirjakaupan Helsinkiin vuonna 1823. Kolmen viimeisen vuosikymmenen aikana perustettiin tunnettuja kustantajia kuten K.J. Gummerus, Otava ja Weilin & Göös. 1800 -luvulla esiintyi talonpoikaisrunoilijoita. Itseoppineet talonpojat ottivat aiheen lähipiiristä tai lauloivat kokemuksistaan. Kansanrunoilijoiden tekstit olivat kömpelömpiä. Heistä tunnetuimpia olivat mm. Pentti Lyytinen, Pietari Makkonen ja Antti Puhakka.

Kirjallisuuden nousu

Elias Lönnrot piti historiamme ensimmäisen yliopistoluennon suomeksi vuonna 1856. Ruotsinkieli oli kuitenkin johtava kulttuurikieli 1800 -luvulla. Vuoden 1850 sensuuriasetus hidasti suomenkielisen kirjallisuuden kehitystä. Asetuksen kumoamisen jälkeen suomenkielinen kirjallisuus elpyi ruotsinkielisen kustannuksella. Pietari Hannikainen kirjoitti ensimmäiset historialliset kertomukset suomenkielellä. 1870 -lukua on kutsuttu pienoishuumorin vuosikymmeneksi. Lehdistön tarpeisiin kirjoitettiin lyhytmuotoista proosaa, novelleja sekä lyhyitä näytelmiä.

Realismin syntyyn oli monia syitä ja yhteiskunnallinen muutos oli kirjallisuuden keskeisiä aiheita. Teollisuuskapitalismin myötä syntyneet sosiaaliset epäkohtiin realismi kiinnitti huomiota. Samalla esiin nousi suomenkielisen koulutuksen saanut sukupolvi. Vuonna 1875 ilmestyi Helsingissä maailman ensimmäinen väitöskirja norjalaisen Henrik Ibsenin tuotannosta. Monet realistit toimivat lehtimiehinä. Ajan tunnetuimpia kirjailijoita ovat mm. Minna Canth, Juhani Aho sekä kansankirjailija Santeri Alkio, joka toimi myös politiikassa.

1890 -luvun puolivälin tienoilla kirjallisuuden yleiskuva muuttui ja Eino Leino nimesi ajan kansalliseksi uusromantiikaksi. Se oli eurooppalaisen symbolismin yhden haaran suomalainen muunnos. Tunnetuimmat uusromantikot olivat entisiä realisteja. Tyypillisin suuntauksen edustaja oli Eino Leino. Uusromantiikka otti vaikutteita uusplatonismista ja individualismista ja sitä tulkittiin kansallisella muotokielellä. Uusromantiikan huippuaikaa kesti vuosisadan vaihteeseen saakka, jolloin Venäjän painostus alkoi.

Murrosten maailma

Koko 1920 -luvun vaikuttanut kieltolaki ja sitä seuranneet salakuljetukset antoivat kirjailijoille paljon aiheita. Suurlaon jälkeen kirjallisuuteen muodostui osa-alueita kuten työväenkirjallisuus. Eikä kirjallisuus kuvastanut koko kansan syvimpiä tuntoja ja se ajan kiemuroihin ajoittain myös vaikuttaen niihin. 1890 -luvun kirjailijoita alkaen on havaittavissa se, ettei aikakausi kestänyt sukupolveakaan ja tyylivirtaukset kestivät vain muutamia vuosia. Vuosisadan vaihteen tienoilla kirjallisuus jakaantui suomenruotsalaiseen ja työväenkirjallisuuteen sekä uusromantiikkaan. Vuosisadan alussa uransa aloittaneista kirjailijoista suurin osa jatkoi työtään keskeytyksettä 1930 -luvulle asti: mm. Kallas, Maila Talvio, Jotuni, Koskenniemi ja L. Onerva.

1930 -luvun alussa pulavuosina kirjojen menekki pieneni. Talvisotaan mennessä julkaistun kirjallisuuden määrä kasvoi. Vuosisadan vaihteessa julkaistiin 50 nimikettä kaunokirjallisuutta, kun taas vuonna 1938 julkaistiin 176 teosta. Ruotsinkielistä kirjallisuutta oli noin 17 prosenttia kokonaismäärästä.

Vuosilukuja