|
Jahtipäivä valkeni mukavan syksyisissä merkeissä, lehdet olivat varisseet maahan ja ruska loisti kauniina. Pieni tuulenpuuska tuiversi tallin nurkissa ja sadepilvet kiersivät meitä, kun kapusimme ratsujemme selkään. Mutta koska mehän emme sadetta pelkää, lähdimme siis matkaan. Taivalsimme lehtien peittämiä pikku polkuja, lämmittelimme hevosia ja virittäydyimme itse tunnelmaan. Syksyinen metsä oli kauniin koskematon ja hevosten askeleita tuskin kuuli pehmentävän lehtimaton takia. Otimme käyntiin hetkeksi ylittäessämme maantien, sen jälkeen osasto siirtyi laukkaan. Laukkasimme reippaassa tempossa pitkin hiekkapolkua kunnes eteemme kohosivat esteet. Hevoset hieman innostuivat ja osa rupesi ilottelemaan pukittelemalla, mutta ratsastajat olivat kokeneita ja pollet pysyivät hyvin hanskassa. Riehakkaan estejakson jälkeen otimme käyntiin, levähdimme ja kertasimme sääntöjä. Pian olimmekin saapuneet metsäaukion laidalle. Bongasimme kaikki ketun aukion keskeltä, virnuilemassa meille. Asetuimme riviin ja metsästystorven törähdyksen kajahtaessa kaikki rynnistivät ketun perään. Kettu oli kuitenkin erittäin nopealiikkeinen ja auheutti melkoista sekasortoa puikkelehtimalla metsästäjien väleistä. Ratsastajat ylsivät huimiin suorituksiin kannustaessaan hevosiaan rajumpaan menoon. Jotkin hevoset tuntuivat ottavan jahdin tosissaan, kun taas toiset hieman riehuivat ja pelleilivät ylimääräisiä. Onneksi kukaan ei pudonnut! Lopulta koko ryhmä sai piiritettyä ketun ja nopein metsästäjä sai napattua ketunhännästä kiinni. Loppumatka ravailtiinkin sitten rennosti kohti tallia. Hevoset olivat pirtsakoita ja virkeitä hurjan jahdin jäljiltä ja sen kyllä huomasi.. ratsastajat saivat todella olla hereillä, etteivät olisi pudonneet pikkupukkien ja sivuloikkien siivittämällä kotimatkalla. Jahdin putoamissaldo oli kuitenkin -ihme ja kumma- nolla ja sitä juhlistimme tallipihassa juomalla Pyhän Hubertuksen maljan. Jahti oli ollut erinomaisen onnistunut, pienestä osallistujamäärästä huolimatta. :) Tervetuloa ensi vuonna uudelleen! Ketun nappasi.. Miukku (VRL-1005, CeRi) - Kultainen Liiga 007 "Olitte selvästi yhdessä hevosen kanssa päättäneet todella napata ketun ja näinhän päättäväisyys siis palkittiin. Palkinnoksi ratsastajalle luovutettiin pehmo-kettu, jonka sisuksista löytyi hevoselle palkinnoksi hevosnamipussi. Luovutan teille myös ketunhännän kiertopalkinnoksi. Ensi vuonna saatte sitten toimia kettuna jos haluatte.. :) Onneksi olkoon!" Kommentit Masterina toimi Taikku (VRL-6475, VMR) eläkeläisruuna Havocin selästä käsin. Miukku (VRL-1005, CeRi) - Kultainen Liiga 007 - Ässä toimi menomatkalla erinomaisesti, esteetkin se ylitti rauhallisesti kuin esimerkkinä jahdin muille hevosille. Sait kuitenkin terästettyä ruunan metsäaukiolle tullessa ja lähditte yhdessä kuin tykin suusta ketun perään, voitto silmissä kiiluen! Ässä ei tuhlaillut aikaa turhiin pukitteluihin tai pelleilyihin, se kiisi turpa pitkällä suoraan kohti kettua. Melkoisen vauhdikkaan metsästyksen, kaikkine pujotteluineen ja piirityksineen, jälkeen saitte ketunhännän vihdoin haltuunne. Riemu ja metsästyksen hurma loisti molempien kasvoilta. :) Ässä oli selvästi nauttinut jahdista ja se pärski tyytyväisenä koko matkan takaisin tallille, ketunhäntä keikkuen ratsastajan selässä iloisesti. Onneksi olkoon ketun nappaamisesta. Tirina (VRL-6475, VMR) - Carelia Hall - Maaston alkutaival sujui ihan mukavasti, olivathan maastot tuttuja, mutta esteiden tullessa näkyviin alkoi Cara selvästi kuumeta. Sait tosissasi pidätellä sitä, ettei se olisi lähtenyt rynnimään etummaisten ohi. Kun saavuimme metsäaukiolle ja kettujahti alkoi, Cara oli menossa täysin palkein mukana. Se rynnisti sellaiseen vauhtiin, että masteriakin pelotti seurata sivusta. Sait kuitenkin otettua tammaa hieman edestä takaisin. Kun kettu saatiin piiritettyä oivan taktikoinnin avulla, olitte erittäin lähellä ketun nappaamisessa, mutta harmiksenne olitte liian hitaita. Nopeat syövät hitaat, eihän sille mitään voi. Cara oli kuitenkin nauttinut menosta ja oli aivan innoissaan vielä tallin pihallekkin palattuaan, se tanssahteli ja vilkuili metsiä kohti, "eikö mentäisi vielä uudelleen?". Tea (VRL-6475, VMR) - Cto Igor - Igor oli porukan pahin täpisijä ja säpsyilijä, menomatkan esteet ylittyivät melkoisten pukkien saattelemina ja Igor yllytti myös muita hevosia menoon mukaan. Onneksi hallitsit kuitenkin itsesi ja pysyit tasapainossa tuossa "keinuhevonen gone bad" -menossa.. Kettujahdin alettua metsäaukiolla Igor ei selvästikään jaksanut keskittyä olennaiseen; se pukitteli vaan ristiin rastiin aukiota ja viis veisasi ketun menemisistä. Oli siinä ratsastajalla hommaa, Igor taisi viettää enemmän aikaa jalat ilmassa kuin maassa. Tämä tietty hidasti menoa sen verran, että kettu jäi nyt nappaamatta. Mutta eihän se Igoria hetkauttanut, herra tuntui vain nauttivan menosta ja muiden hevosten saurasta. Loppumatkallekkin kyseinen herra järjesti vielä melkoisesti äksöniä, niin että ratsastajat vain hymysuin pudistelivat päätään. Ehkä se joskus rauhoittuu. |
