Pelimiehet
Alkuperäinen nimi: Matchstick Men
Ohjaaja: Ridley Scott
Pääosissa: Nicolas Cage, Sam Rockwell, Alison Lohman
Valmistusvuosi: 2003
Valmistusmaa: USA
Kesto: 118 min
Genre: Trilleri, Komedia
Juoni: Päähenkilö Roy (Cage) on ammattihuijari. Hän ja ystävänsä Frank (Sam Rockwell) tekevät pientä keikkaa, huijaavat vanhuksilta rahaa ja muuta sellaista. Roy ei kuitenkaan ole aivan tavallinen tyyppi, hänellä on erikoinen pakkomielle siisteydelle, avonaiset ovet/ikkunat aiheuttavat shokkitiloja eikä hän viihdy ulkoilmassa sitten ollenkaan. On myös tiettyjä pakkoliikkeitä... mutta näistä kaikista oireista pääsee eroon tietyillä pillereillä, joita hän saa psykiatriltaan (tai joltain hämärältä tyypiltä, joka ei edes ole tärkeä tarinan kannalta). Koko juttu alkaakin siitä, kun pillerit tipahtavat viemäriin eikä psykiatri ole saavutettavissa (ehkä koskaan). Niinpä Roy joutuu tapaamaan oikean psykiatrin, joka saa hänet avaamaan menneisyyden ovia. Paljastuu että Roylla on 14-vuotias tytär (Alison Lohman), hän päättää tavata tyttärensä ja ryhtyä oikeaksi isäksi. Samalla Frankilla olisi tiedossa suuri keikka. Ensin Roy ei halua paljastaa tyttärelleen ammattiaan ja väittää olevansa antiikkikauppias mutta sitten pienten äkkinäisten käänteiden kautta hän joutuu paljastamaan itsensä. "varmista, ettet joudu itse huijatuksi" hän sanoo tyttärelleen mutta... onko kaikki liian hyvää ollakseen totta? yllättäen taphtuu jotakin väistämättömän yllättävää.
Arvostelu: Muistan kun tämä leffa tuli teattereihin ja halusin nähdä sen. En ikinä nähnyt ja sitten unohdin koko jutun. Mutta kylläpä nyt kaduttaa =) se oli oikein rento mukava kokemus. Juoni eteni hiljalleen mutta mielenkiinto säilyi koko ajan. Loppu oli oikein odottamaton koska olin laittanut aivot narikalle. Joku kekseliäs olisi voinut odottaakin jotain vastaavaa. Cage on erinomainen näyttelijä ja tekee loistavaa työtä näytellessään "syrjäytynyttä" Royta, häntä on kiva katsella. Kaikki ne pakkoliikkeet ja muut sellaiset pienet eleet ovat loistokamaa. Harmi vain että muut henkilöt lukuun ottamatta hänen tytärtään ovat sangen olemattomia. Oikeastaan leffassa on vain 4 keskeistä henkilöä, Roy, Angela, Frank ja psykiatri. Muut vain piipahtavat kameran edessä ja häipyvät olemattomiin. Olisin kaivannut enemmän keskeisiä hahmoja tai edes vähän värikkäämpiä päähenkilöitä, koska nyt käy niin että Cage oikeastaan kantaa koko leffaa harteillaan.
Juoni oli vähän ohut. Se on komediaa ja ripaus draamaa mutta kaikki mitä he tekevät jää vähän hämäräksi. Huskat kohtaukset saivat kyllä hymyn huulille mutta vakavammilla kohtauksilla ei oikein ollut vastapainoa. Jotenkin kliimaksi jäi olemattomaksi. Siksi tämä leffa onkin sellainen aivot narikkaan tapaus. Ei tapahdu mitään monimutkaista eikä dramaattista ja lopussa on sellainen "olishan tämä pitäny arvata" fiilis. Harmin paikka että koko leffan paino keskittyy Cageen ja hänen hahmoonsa (vaikka ihan mielenkiintoinen kohde), koska näin se jää hieman yksipuoliseksi ja on sellainen fiilis ettei muuta maailmaa edes ole. Ja siksi jääkin toivomaan lisää... hitto! MISSÄ OLI KOSTO? HÄ? Okei, pääasia oli se ettei sorruttu kliseisiin. Siksi ei ollut tylsää katsella.
Suosittelen katsottavaksi kun haluaa katsella jotakin älykästä komediaa. Sopii vaikka treffeille koska tällä leffalla on annettavaa kummallekin osapuolelle. Ehkä Pelimiehet ei ole mitenkään romanttinen mutta hyvää ajanvietettä. Sopii muuten pitkän päivän jälkeen kun halua tosissaan rentoutua. Ihan cool leffa. Tän voisin ostaa DVD:nä.
3/5