Totuus, pelkureiden keksimä harha

Ikäraja: G/GP-13
Päätähtinä: elvekryti-Reo, Pasa, Albert
Tyylilaji: kaikenlaista sekasotkua, pääasiassa angst
A/U: Tämä on tietynlainen tausta sille miksi juuri tiettyjen kahden hengen pitää olla Relorean vallankaappauksen keulakuvina.

  • Otos 1
  • Otos 2
  • Otos 3
    --------------
    Otos 1

    ”Päästäkää minut ulos, kuinka kehtaatte käyttäytyä näin. Olen Reodermy Lÿx ja vaadin oikeutta!” nyrkki takoi puuovea. Vaati oikeutta loukatulle sielulle, joka oli lukittu pimeään koppiin vain syöpäläiset seuranaan. Se halusi ulos ja uhkaili kuinka vangitsijat tulisivat kärsimään kun hänen joukkonsa tulisivat vapauttamaan häntä. Kuitenkin käytäviltä kuului vain ivallinen nauru ja sen jälkeen oven pamahdus. Hetken aikaa oli aivan hiljaista, vain epätoivoinen oven hakkaaminen jatkui.
    ”Ole jo hiljaa, eivät ne päästä sinua pois.” Hakkaus loppui ja äsken puhunut huokaisi, toivottavasti toinen nyt oli lopettanut. Mutta ei, tämä oli tajunnut saaneensa uutta yleisö.
    ”Minä olen Mayarnan suurmestari ja minua ei saa kohdella näin”, ääni oli ylpeydestä puuroinen.
    ”Ja minä Andorian keisarinna,” ivallisesti miesääni vastasi. ”Olet päästäsi sekaisin, siksi olet täällä!” äänen kohottaminen tuntui auttavan ja Reodermy hiljeni.

    Tumman ruskea käsi silitteli olkia, muuta sellissä ei oikeastaan ollutkaan. Se oli kivinen koppi ja haisi virtsalle. Kuka nyt olisi kiinnostunut vangin olemassa olosta? Jos olisi ollut niin tämä olisi saanut huomattavasti paremmat oltavat.
    Kysehän oli kuitenkin täysin bisneksestä johtajan mielestä. Jokainen hullu saisi hyvän kohtelun, mutta jos ja vain kun sukulaisilla oli tarpeeksi rahaa ja he kävisivät katsomassa omaa pikku hulluaan.
    Käytävältä kuului askelia ja vanki nousi, ne lähestyivät häntä. Nopeasti hän harppasi ovelle – eihän etäisyys ovesta takaseinään muuta ollutkaan – ja jäi kuuntelemaan.
    ”Miten rakkaudenlähettiläämme tänään voi?” johtaja, Abert Omir Alaminpoika oli saapunut alimmalle tasolle. Ihme jota ei ihan joka ajankierto päästy todistamaan.
    Rakkaudenlähettiläällä hän tarkoitti vanhaa rouvaa, jonka sukulaiset olivat toimittaneet laitokseen joskus 30 kiertoa sitten nuorena ja kauniina neitona ja jonka he olivat ajan valuessa unohtaneet.
    ”Hyvin herran johtaja. Olisiko mahdollista, että rankaisisitte erästä alaistanne. Hän ei kykene pitämään näppejä erossa minun viehättävästä olemuksestani”, saattoi oikein kuulla kuinka vanharouva pöyhisteli hiuksiaan ja supisteli huuliaan ollakseen viehättävä. Raukka oli jäänyt muistoihinsa ja eli niissä, yhä uudelleen ja uudelleen kuitenkin kykenevänä ottamaan asioita vastaan. Hän tiesi, että oli jonkin tasoisessa laitoksessa saamassa hoitoa – ei vain tiennyt oikein mihin – ja tiesi, että paikkaa johti herra Omir.

    Reodermy kyllästyi kuuntelemaan keskustelua, hänellä oli asiaa johtajalle. Tämä olisi välittömästi päästettävä hänet ulos.
    ”Herra, vaadin, että minut päästetään heti ulos täältä”, ääni oli tyyni ja rauhallinen, siinä ei ollut samaa voimakkuutta kuin aiemmin, ennen kuin Andorian keisarinna oli hänet hiljentänyt. Askeleet lähestyivät ovea ja avain kilahti lukossa. Mies suoristautui valmiin astumaan ulos ovesta käytävälle ja antamaan kunnollisen löylytyksen niille miehille jotka olivat uhmanneet häntä. Kun ovi avautui niin häntä estettiinkin astumasta ulos. Edessään hän näki lyhythiuksisen miehen, ennen aikojaan vanhentuneet ja silmäpussiensa kanssa väsyneeltä näyttävän.
    ”Kuulkaas nyt, teidän pitää nyt ymmärtää, ettette te ole Reodermy Lÿx Ruyninpoika. Katsokaa itseänne”, kehotuksesta vaarin ottaneena itseään Reoksi väittävä mies katsoi itseään. Näki parin tummanruskeita käsiä, nuhruiset vaateet ja jalat jotka olivat haavoilla ja likaiset – kuitenkin kaiken sen lian allakin ne olivat tummanruskeat. Hiukset jotka roikkuivat sotkuisena hänen olkapäillään olivat mustat ja kiharat, silmät jotka olivat nousseet takaisin johtajan silmiin ruskeat.
    ”Näettekö? Te ette voi olla hän, olette elvekrypti – ”, voisiko sanaan enempää halveksuntaa lisätäkään ” – ja se mies on ihminen.” Kovakouraisesti hänet työnnettiin takaisin selliinsä ja ovi lyötiin kiinni. Ei hän voinut olla Reodermy, joten kuka hän sitten oli? Tai sitten tuo oli valehdellut, ilmiselvästi halveksui elvekryptejä. Hän oli Reodermy ja se joka johti Mayarnaa vain väitti olevansa hän.

    Otos 2

    Abert laski rahoja. Satoja hopeisia kolikoita lojui pitkin pöytää. Kuinka tuottoisaa olikaan pitää yllä hourulaa, varsinkin kun oma isäukko oli sen perustanut ja johdattanut tuottoisaksi liikeyritykseksi. Nyt oli erittäin hyvä asia, että ukko oli vanhemmalla iällä alkanut sekoamaan. Ei tarvinnut kuunnella tämän kitisemistä siitä miten itara hän oli, ei tarvinnut antaa tälle osaa rahoista vaan saattoi pistää tämän istumaan samassa huoneessa läpi kiertojen. Rahat kilisivät vasten toisiaan ja mies hymyili leveästi. Kuinka kauniilta ääni hänen korvissaan kuulosti, kuin keijukaisten soitolta. Sormia vasten niiden pinta tuntui paremmalta kuin vaimon jo kurttuun mennyt iho ja metallinen tuoksu haisi paremmalta kuin tämän halpa hajuvesi. Ei tällä kyllä ollut mitään mahdollisuuksia ostaa muita kuin halpoja tuotteita koska Abert istui varojen päällä kuin muniaan hautova kana. Nokkaisi jokaista, joka uskalsi tulla tarpeeksi lähelle.
    Ovelta kuuluva koputus sai miehen nostamaan päätään ja tokaisemaan vihaisen ’sisään’, kuitenkaan tämä ei päästänyt yhtä ainoaa rahaa kädestään vaan puristikin toisessa kädessä olevaa kynää tiukemmin sormiensa välissä. Varovaisesti oven raosta ilmestyi esiin pienen tytön pää, kauniin nuken joka tuotti herralle rahaa yllin kyllin lisää. Tämä oli hiljainen, ujo ja säntillinen, aina kun tälle se vain sopi. Abert oli saanut tämän haluamaan sitä erittäin hyvin – tai niin tämä luuli, nimittäin hän ei jaksanut sitä väkivaltaisuutta ja huutamista kun tytölle ei hiljaa oleminen sopinut. Uhkailu, kiristys ja lahjonta kävivät erittäin hyvin, lyödä hän ei voinut. Siitä olisi saattanut jäädä näkyviä jälkiä ja sen jälkeen tyttö olisi otettu pois hänen laitoksestaan ja sehän ei sopinut, ei missään tapauksessa. Hän tarvitsi ne kolikot jotka hän tytöstä sai, hän halusi tallettaa ne turvaan kassakaappiinsa rahoja löyhäkätisesti käsittelevien henkiöiden käsistä.

    Tyttönen käveli pirullisesti virnistäen sisemmäs huoneeseen ja istahti pöydän toiselle puolalla olevalle tuolille.
    ”Kuulkaas herra”, tyttönen nappasi hopeakolikon sormiinsa saaden miehen silmät pullistumaan melkein puoli senttiä päästä. ”haluan uuden mekon, sellaisen muodikkaan jossa on röyhelöitä helmassa ja hihoissa”, kolikko laskettiin pöydälle ja tyttö nojasi kyynärpäillään pöydän pintaan. Hän halusi juuri nyt sellaisen mekon, vaikkei hän todellakaan tarvinnut sitä koska hän ei päässyt ulos esittelemään sitä missään juhlissa.
    ”Valitettavasti neiti Omer ei saa sellaista mekkoa”, Abert nappasi tytön hipelöimää kolikon lähemmäs itseään, aivan kuin toinen olisi muka vienyt sen jos hän olisi sen tämän sormien ulottuville jättänyt.
    Tyttö nousi ylös pirullinen hymy huulillaan ja marssi selkä jäykkänä ulos ovesta käytävälle jossa hän aloitti sitten korvia vihlovan kirkumisen. Johtaja oli jo melkein noussut ylös tuoliltaan kun hän kuuli juosten lähestyvien askelten äänet ja hän istahti takaisin. Henkilökunta oli talossa sitä varten, että he pitivät höyrypäät rauhoitettuina, se ei kuulunut hänen tehtäviinsä.

    Otos 3

    Hyppy, hyppy, hyppy – pienet jalat iskeytyivät hiljaisella äänelle portaikon askelmiin. Pasa Omer Plevanintytär kulki kohti suuren talon alimmaista kerrosta, hän tiesi tarkalleen mitä siellä oli – kurjia raunioita, sonnassa eläviä vitipäitä, jotka eivät tajunneet mistään mitään ja vaikka tajuaisivatkin niin Abert herra ei päästäisi heitä koskaan pois. Heidät oli syntymässään jo merkattu tai myöhemmin kurjuuden kuiluun suistettu, Pasa kuului ensimmäisiin. Kätilönä toiminut parantaja oli heti mutissut tytön nähdessään ettei tästä lapsesta voinut kasvaa mitään hyvää. Tavallaan hän oli ollut oikeassa, kun on merkitty niin on merkitty, mutta toiset käytöksellään voivat auttaa unohtamaan asian. Kuitenkaan Pasan sisarukset eivät olleet auttaneet häntä, he olivat aina vain muistuttaneet häntä asiasta ja niin jokin oli napsahtanut tytön pienessä ja sirossa päässä. Pirullinen hymy oli asustanut hänen huulillaan siitä asti, hän oli päättänyt saada kaiken mitä halusi ja hän tiesi miten sai sen. Kirkuminen ja väkivaltaiseksi ryhtyminen auttoivat tiettyyn pisteeseen asti, toisaalta taas viekkaus. Nyt hän oli keksinyt uuden kivan leikin, se auttaisi häntä seuraavan unelman täyttymisessä. Unelman jota hän oli hautonut mielessään siitä asti kun hän syntyi, hänestä tulisi mahtava valtakunnan, Omeranin hallitsijatar. Hänen hallitsemansa maa kattaisi koko Aryan ja jokainen hänen alamaisistaan olisi hänen orjansa. Tämän leikin aloituspiste löytyi Abertin kellarista, siitä yhdestä kopista jossa istui eräs elvekrypti. Reodermy kuuli läpi horteen vaimeiden askelten lähestyvän hänen oveaan ja hitaasti hän havahtui. Lukko kilahti ovessa ja hitaasti uksi avattiin sepposen selälleen niin, että siitä sisään loisti lyhdyn pimeässä elämään tottunutta sokaiseva valo. ”Yötä suurmestari, en kai herättänyt teitä?” hämmentyneenä tilanteesta elvekrypti kömpi paremmin istumaan hän ei oikein tiennyt miten hänen olisi pitänyt reagoida pienen tytön ääneen. Oliko kyseessä jokin juoni, kenties salamurha vai jotain aivan muuta. Toinen ehti kuitenkin jo jatkamaan. ”Huudatte täällä joka päivä kuinka epäoikeuden mukaisesti teitä on kohdeltu ja olen samaa mieltä”, mies röyhisti rintaansa, vaikka toinen oli selvästikin nuori vielä hän puhui paljon suuremmalla kokemuksella kuin kukaan muu koko läävässä. ”Mutta minä voin auttaa sinua, tiedän tien ulos ja näytän sen sinulle jos pääsen mukaasi.” Pitkin varjoisaa pihaa kulki kaksi hahmoa, paljas jaloin kulkeva tyttönen kauniissa hameessa ja rähjääntynyt elvekrypti. Heidän tarkoituksenaan oli suunnata muualle, kauas Abertin otteen ulottumattomiin. Ei menisi kauaakaan kunnes herra oli unohtanut heidät, tai ainakin kiusallisen elvekryptin, joka ei tuottanut hänelle pennin hyrrää, mutta aiheutti kuluja. Kun se hetki oli kulunut Pasa saattoi alkaa leikkimään leikkiään ensin täällä Reloreassa ja sitten Andoriassa, hänestä tulisi suuri ja kuuluisa, eikä enää kukaan irvailisi hänelle hänen erikoisuudestaan.

    <<<<