Nyt sinä kuolet
Ikäraja: Pg-13/R
Tyylilaji: angst
A/U: Jatkan samaa sarjaa kuin "Isä, kuinka paljon rakastankaan sinua" kirjoittamalla pätkän Duboman menneisyydestä.
Naisen toisen avioliiton "onnellinen" loppu lähenee.
--------------

Ugasamies seisoi keskellä huonetta, raivo oli vääristänyt hänen kasvonsa. Vaimo oli sängyssä miehen, ihmismiehen kanssa. Miten tämä saattoi, oliko hän niin huono aviomies. Hän kyllä myönsi, että hän oli vain harvoin kotona, mutta silti. Ja vaikka hän välillä ostikin katunaisten palveluja hän ei tuonut sitä kotiin, heidän yhteisiin vuoteeseen.

Nainen henkäisi, hän ei ollut kuullut lainkaan käyvää ulko-ovea eikä portaita nousseita askelia. Vasta oven pamahtaessa auki hän tajusi, että aviomies oli saapunut kotiin odotettua aiemmin. Jos hän olisi tiennyt sen, hän olisi ajanut rakastajansa ulos vaikka takaportista juuri kun miehen vaunut vyöryivät pitkin katua talon eteen. Nyt kaikki suunnitteleminen ja tilanteesta ulos kiemurteleminen ”Hän on asentamassa seiniin uusia paneeleita” selityksillä kaatui. Samaista selitystä oli nimittäin ennenkin käytetty onnistuneesti.

”Hymysi on niin hurmaava”, nainen siveli rakastajansa poskea hellästi heidän maatessa hänen suuressa aviovuoteessaan taas kerran.
”Ja sinulla on maailman kaunein nauru” , mies tiesi hyvin, etteivät kaikki olleet hänen kanssaan samaa mieltä.
"Älä ala kehumaan tai muuten -", leikkisästi nainen näykki ja suuteli miehen kaulaa.
"Tai muuten mitä?", tämä kiersi lihaksikkaat kätensä naisen ympärille ja veti tämän lähemmäs itseään.

Duboma pomppasi ylös sängystään yrittäen pitää peiton ympärillään. "Älä ole noin kaino, olemme molemmat nähneet sinun ilman rihman kiertämää.", miehen silmät välähtivät uhkaavina, hän kostaisi tämän kyllä. Hän näyttäisi naiselle missä kaappi seisoi.
Rakastaja keräsi vaatteitaan ja puki niitä päälleen nopeasti. Hän ei halunnut aloittaa käsikähmää naisen aviomiehen kanssa vaikka sen olisikin helposti voittanut. Tämä oli heidän kahden välinen asia, eikä hänen pitäisi siihen puuttua ja nainen osaisi hoitaa tilanteen itse aivan varmasti paremminkin kuin hän. Naisella oli enemmän elämänkokemusta neuvottelemisesta ja sovittelemisesta.

Ugasa katsoi tuimasti kun nuorempi mies luikki hänen ohitseen pois huoneesta ja talosta. Ei ollut tuon vika, että vaimo oli hänet raahannut paikalle. Jostain kadulta mitä ilmeisemminkin pientä maksua vastaan mukaansa ottanut. "Nähdään ylihuomenna!", nainen huusi miehen perään vaikka ukko mulkoilikin tätä vihaisena.
Aikoiko huora tavata tuota renttua jatkossakin. Ilmeisesti tämä ei ole ensimmäinen kerta, mutta viimeinen se on.
Ne muutamat askeleet hän harppasi ja otti naista tukasta kiinni. "Nyt sinä kiertopalkinto kuuntelet minua. Tämä oli viimeinen kerta kun tapaatte.", vahva käsi ravisteli kunnolla naista. Vaikka se päänahka sattui toinen ei valittanut, hän ei ollut heistä fyysisesti, tuskin henkisestikään heikompi osapuoli.
"Hän on kollegani, tapaamme koululla joka päivä.", Duboma hymyili rakastettavasti, hän todella halusi ärsyttää miestään. Jos tämä ryhtyisi väkivaltaiseksi niin hän puolustaisi itseään. Jos asiasta tulisi oikeusjuttu sen takia hän väittäisi luulleensa miestä murtovarkaaksi ja lahjoisi muutaman henkilön, että oikeus aivan varmasti tapahtuisi.

”Eikö minussa ole sinulle tarpeeksi miestä?”,
”Ei todellakaan ole.”, ukko luuli, että Duboma opetti jotain liirumlaarumia kukkasista tai runoudesta. Koskaan hän ei olisi voinut kuvitella, että vaimo paukutti nuijalla strategioita oppilaidensa päähän, melkeinpä kirjaimellisesti. Mutta jos hän olisi tiennyt totuuden hän ei ehkä olisi alkanut riehumaan.

Miehen silmät pullistuivat epäinhimillisen paljon. Hänen hiuspuuhkansa tärisi aivan selvästi vaikka muu keho ei raivosta niin huojunutkaan. Duboma tiesi saaneensa miehen itsehillinnän ratkeilemaan, saumoista se oli vielä pienillä naruilla kiinni, mutta pienikin tönäisy katkaisisi ne.
”Sinulta olen saanut vain elämäni surkeinta seksiä.”, tahallaan nainen ärsytti ja tuuppi miestä. Hän halusi nähdä mitä kävisi kun tältä napsahtaisi jokin tärkeä piuha.
Miehen ruskat silmät saivat täysin mustan sävytyksen ja tämä haukkoi henkeä kuin kala kuivalla maalla. Ilmeisesti tämä halusi sanoa jotain, muttei kyennyt. Ilman mitään varoitusta tämä nappasi puukon vyöltään roikkuvasta tupesta. Duboma ei ollut kiinnittänyt siihen mitään huomiota, koska tiesi, ettei sillä saanut aikaa vakavaa, kuolettavaa vahinkoa. Vahinkoa mies sillä kyllä sai aikaan. Nopealla sivalluksella hän leikkasi melkein puolet naisen hiuksista, hänen ylpeyden aiheestaan. Viha välähti naisen vihreissä silmissä ja tämä potkaisi mieheltä jalat alta.
”Nyt sinä kuolet –”, sitten huvittunut pilkahdus käväisi tämän silmissä. ” – et kuolekaan. Saat odotella sitä päivää kaikessa rauhassa. Paskoa allesi odottaessasi minkä kulman takaa kalma astuu eteesi viiltääkseen kurkkusi auki tylsällä veitsellä.”, nainen kumartui taputtamaan miehensä poskea pahanilkisesti nauraen. Miehen silmistä kaikki viha oli kadonnut, niihin jäi elämään vain ahdistus tulevasti. Pelon saattoi melkein haistaa, sen tuoksu hurmasi Duboman. Enää koskaan tuo mies ei häntä pompottelisi, ei koskaan.

<<<<