Hurmaavan Herminen myötä päätin hankkia talliin toisen bretagnenhevosen, ja suuntasin taas kohti Ranskaa. Rauhallinen Alexandrie eli tutummin Anni löytyi pian. Tamma oli ostohetkellä jo kuusivuotias, ja koska tytöllä ei oltu kuin hieman ratsastettu harrastuskäytössä, aloitettiin tutustuminen työhevoslajeihin saman tien. Laiskanpuoleisen Annin kanssa saa välillä vääntää kättä treenien suhteen, ja jos tamma on sillä päällä, ettei työskenteleminen huvita, niin siihenhän sitten jäädään nököttämään.
Anni rakastaa huomiota ja rapsutteluja, ja nauttii pitkistä hoitohetkistä rapsutusten ja lepertelyjen kera. Eikä sillä väliä, kuka harjaa ja miten ja kuinka kauan, vaan pienenkin aloittelijan epävarmat hipaisut kelpaavat. Jos tallissa liikkuu harjapakki kädessä, alkaa Annin karsinasta kuulua vaatimuksia, että tänne päin voisi niiden tarvikkeiden kanssa tulla. Ruuan perään Anni on myös ja ilmoittaa heti, jos ruuan tulo hänen luokseen kestää normaalia kauemmin. Anni on helppo lastata ja hakea tarhasta, riittää kun laittaa käden taskuun ja vähän rapistelee jotain pussia. Tyttö kun ei onneksi muista, että namia ei useimmiten löydy, vaan seuraa aina yhtä innokkaasti rapistelua.
Anni on mielestäni kaunis postier-tyypin edustaja, mutta oli aika löysässä kunnossa kun meille saapui. Hiljalleen treenien avulla tyttö alkaa olla paremmassa kunnossa ja lihaksiakin löytyä. Keväällä 2008 aloitetaan kisaaminen THS:n kisoissa. Siitoskäyttöön tyttö on tarjolla koko ajan, ja luultavasti tytöllä teetetään omaan talliin ainakin yksi jälkeläinen. |
