Tämä päivä alkoi merkillisesti. Heräsin keskellä yötä, tai ainakin luulin niin, koska oli aivan säkkipimeää. Uni ei enää tullut, joten ajattelin lähteä kävelemään ja sommitella uusia lauluja seikkailuistamme ja odotella Auringonnousua.
Vaeltelin metsän tutuilla poluilla, kunnes päätin harjoitella lauluja. Nousin puuhun, koska siellä päin metsää on upea kaiku, kunhan nousee hieman aluskasvillisuuden yläpuolelle. Menetin kai ajantajuni, sillä ilma oli mukavan kirpeä ja tähdet tuikkivat kirkkaalta taivaalta. Havahduin mietteistäni, kun Laurëreg ilmestyi puun juurelle. Hän oli kai kuullut lauluni ja tullut katsomaan minua. Dryadilla oli omituista asiaa, hän kertoi että aurinko oli laskenut illalla, mutta kuu ei ollut noussut eikä sittemmin enää Aurinkokaan. Tajusin, että asioiden laita oli juuri niin. Tähän aikaan päivästä Auringon olisi pitänyt paistaa jo täydeltä terältä. Laurëreg kysyi kertovatko tarut vastaavista tapahtumista, minun oli tunnustettava, että jos sellaisia taruja onkin, niin minä en niitä tunne.

Kävelimme ripeästi Osfridin mökille. Mestari oli keittänyt teetä. Kaikki muut olivatkin jo paikalla, paitsi Haggi, joka oli jäänyt meditoimaan sinne missä yönsä oli tällä kertaa viettänyt. Itse en tahtoisi elää ilman unia, mutta haltioilla ei liene valinnanvaraa. He, kuten dryaditkin, elävät käsittämättömän pitkän elämän eivätkä koko sinä aikana näe yhden yhtä unta. Osfrid ei tiennyt sen enempää, kuin me muutkaan, siitä mikä ilmiön olisi voinut aiheuttaa. Päätimme että yritämme rauhoittaa niitä, jotka tulisivat kysymään meidän neuvoamme ja yrittäisimme tehdä kaikkemme.
Lähdimme herättämään Haggia. Saimme vakuutella tovin, että haltia suostui uskomaan ettei kyseessä ole luonnollinen tapahtuma. Haggi yritti vakoilla taioillaan mitä surmanhengen metsässä oli meneillään. Siihen kului aikaa ja itselleni kävi selväksi vain se, että mitä Haggi sitten tekikään, itse en pystynyt samaan.

Keskustelimme vihollisestamme, kun yhtäkkiä, Surun lausuttua hänen nimensä, keskuuteemme ilmestyi jonkinlainen varjo. Ikuiseen epäelämään kirottu olento, joka näytti aikovan viedä maahisen mukanaan. Käytiin lyhyehkö taistelu, onnistuimme lopulta päihittämään olennon ilman että meille kävi hassummin. Ilmeisesti meidän on vältettävä surmanhengen nimeämistä jatkossa, tämä pimeys taitaa ruokkia sen voimia, eikä kukaan tiedä mihin se pystyy.

Teimme päätöksen, että lähdemme etsimään sitä hajallaan viruvaa viisautta, joka tässä valtakunnassa on vielä jäljellä. Ehdotin matkaa ihmisten voimallisimman samaanin Rowenan luo. Toiset olivat epäileväisiä ja suostuivat lähtöön vasta kun sovimme että matkaamme haltioiden luo tavattuamme ihmiset.
Tuskin olimme päässeet ulos metsästä, kun kohtasimme ihmisten lähetystön, joka oli tulossa kysymään neuvoa meiltä samaaninsa lähettimä. Emme voineet auttaa heitä eivätkä hekään ilmeisesti meitä. Siispä jatkoimme matkaa lyhyen kohtaamisen jälkeen ja suuntasimme kulkumme kohti haltioitten metsää. Pimeys ympärillämme oli läpitunkematonta. Eläimet kulkivat epätietoisina peloissaan arolla. Saatoimme kuulla niiden huudot syvässä yössä, jonka olisi pitänyt olla päivä emmekä itse olleet juurikaan levollisempia. Minä ymmärrän kyllä raivostuneet heimopäälliköt ja puunhakkaajien karkottamisen, mutta sitä en osaa edes arvata, mistä kadonneita taivaanvaloja pitäisi etsiä. Meitä druideja on vähän ja vain Osfridilla on hallussaan murusia siitä tietämyksestä joka meille muinoin kuului. Kuitenkaan minulla ei ole tapana murehtia asioita. Siitä huolimatta ilman kylmeneminen sai minut ajoittain miettimään, miten kylmä tulisi, jos Aurinko pysyisi poissa pidempään. Jos katoamisen takana on jokin olento, on sen oltava valtavan voimakas ja samassa suhteessa paha. Meidän on toivottava, että löydämme haltiat ja että heillä on parempi käsitys siitä mitä on tapahtunut.

Matkallamme kohtasimme vielä hallainmaalaisia. En ymmärrä mitä he tekevät näin kaukana etelässä, mutta pelkään sen liittyvän jotenkin isäni heimon uuteen talismaaniin. Hallainmaalaiset luulivat meidän pimentäneen maailman ja olivat selvästi peloissaan. Eipä heitä voi syyttää siitä. Kun tuli selväksi, ettemme tahtoneet toisillemma pahaa, jatkoimme matkaa. Neuvoin heille leiripaikan, jossa he voisivat levähtää hetken ennen kuin jatkavat pohjoiseen. Hallainmaalaiset., edes vahvimmat ja urheimmat, eivät ole turvassa näin etelässä, Talvisuden heimon metsästäjät surmaisivat heidät epäröimättä pienimmästäkin syystä.
Olimme taittaneet arvioilta puolet matkasta. En ihmettele hallainmaalaisten pelkoa, sillä ilman druiditaikuutta me emme olisi varmastikaan taittaneet matkaa näin nopeasti. Päätimme leiriytyä ja jatkaa matkaa levättyämme. Oli mahdotonta sanoa mikä vuorokaudenaika oli. Olimme matkanneet kunnes emme enää jaksaneet ottaa askeltakaan. Lepäisimme juuri sen verran, että voimamme palautuisivat ja jatkaisimme matkaa. Tämä pimeys alkaa käydä painostavaksi ja ilma kylmenee hetki hetkeltä.
Toivottavasti haltiat eivät ole lähteneet etsimään meitä kysyäkseen neuvoa.