Matkan alku ja haltiakylän löytäminen

Olen saapunut Haltioitten metsään. Urheat druidit, haltia Haggi, dryadi Laurëreg, maahinen Suru ja haltiabardi Ciritha (joka on kaiketi maailman paras bardi), yhyttivät minut Keihäänkantajien heimon parista. Vaikka en tunne heitä vielä kovin hyvin, he vaikuttavat kunnon väeltä enkä pelkää luottaa heihin, vaikka heillä onkin selvästi suuri halu puuttua maailman menoon ja siten vaarantaa itsensä. Kaltaiseni nöyrä bardi voi vain kunnioittaa sellaista uhrautuvaisuutta ja kenties sepittää siitä muutaman vaatimattoman laulun, jotka kaikki jäävät kalpeiksi varjoiksi tovereitteni todellisen urheuden rinnalla.

Olin laulanut ja soittanut sukuni mailla joitain päiviä, sain tietää, että heidän pyhä kivensä oli varastettu. Olin viipynyt liian kauan pohjoisessa enkä ehtinyt druidien kokoontumiseen, jossa olisin voinut kertoa asiasta. Arvelin että löytäisin muut tai he löytäisivät minut ennenpitkää, jos pysyttelen maisemissa. Niin kävikin ja kuten arvata saattaa, siitä alkoi seikkailu - ainakin minun osaltani.
Emme tosin päässeet heti matkaan, Suru pelästyi ihmisiä ja piiloutui. Meiltä kesti aikamme löytää hänet ja sen lisäksi alkoi sataa.

Matkamme tarkoitus on etsiä Haggin vanhemmat, jotka ovat kadonneet perustamastaan kylästä, kaikkien muiden kyläläisten kanssa. Pidämme silmämme auki entisen heimoni talismaanin varalta mutta siinä kaikki mitä teemme toistaiseksi. He pärjäisivät kyllä hyvin ilmankin, jos minulta kysyttäisiin, mutta perinteitä on vaikea käydä muuttamaan ja tuskinpa siihen on tarvettakaan.

Matkalla kylään törmäsimme johonkin luonnottomaan olentoon, kiersimme sen, koska emme olleet valmistautuneet sen kohtaamiseen. Pääsimme lopulta kylään, mutta se on juuri niin autio kuin olisi voinut olettaa.
Puut kertovat hämähäkeistä ja varjosta joka liikkuu yössä. Jotenkin minulla on sellainen tunne, että tästä tulee vielä hyvin hankalaa. Asiat ovat paljon monimutkaisempia, kuin miltä näyttää. En olisi kovin yllättynyt, josko joutuisimme vielä seikkailuunkin tällä etsintäretkellämme. Mahtavatko kaikki selviytyä hengissäkään? Millaisin lauluin heidän muistoaan voisi parhaiten kunnioittaa, ottaen huomioon vielä senkin ettei heistä kukaan ole ihminen.
Jalkaparkani! millaisiin ihmeellisiin mutta kaukaisiin paikkoihin teidän on minut vielä kannettava, jotta näiden jalojen olentojen oudot kansat saavat kuulla heidän sankariteoistaan! Kenties ne matkat ovat täynnä uusia tarinoita ja sellaisiakin kummallisuuksi, joita mieleni ei osaa edes kaukaa kuvitella.
Kuitenkin me olemme nyt täällä, Haltioiden metsässä. Yö laskeutuu ja me yövymme tämän kylän liepeillä. Täällä sataa, metsässä liikkuu varjoja, luonnottomia petoja ja jättiläishämähäkkejä. Asiat voisivat olla huonomminkin.