.
Johdanto
Vartitorni-seuran suhtautuminen verensiirtoihin on muuttunut useaan otteeseen viimeisen sadan vuoden aikana. Jehovan todistajien perustaja Charles T. Russel ei tuntenut nykyisen kaltaista veren käytön kieltävää oppia. Sen sijaan oppi syntyi hitaasti vasta 1930-luvulla samassa yhteydessä, jolloin Jehovan todistajilta kiellettiin rokotteet. Verensiirrot tuomittiin ensimmäisen kerran vuonna 1943 Consolation-lehdessä (suomeksi Lohdutus) ja kieltoa perusteltiin tarkemmin 1950-luvulla.
1960-luvulle tultaessa Seura havaitsi, että sen opetus perustui useisiin väärinkäsityksiin, joista vakavimman mukaan ihmiskeho käyttää verta ravinnokseen. Ongelmaa yritettiin alkuun paikata siteeraamalla vuosisatoja aikaisemmin eläneitä lääkäreitä, joiden lausunnot tukivat harhakäsitystä. Vuonna 1967 verensiirrot päätettiin rinnastaa elintensiirtoihin, jotka myös kiellettiin yli kymmeneksi vuodeksi. Lopulta päädyttiin korjaamaan verensiirroista käytettävää terminologiaa. Vaikka Raamattu puhuu vain veren syömisestä, Vartiotorni laajentaa kiellon puhumalla 'veren vastaanottamisesta' ja 'elämän ylläpitämisestä veren avulla'.
1970-luvun loppupuolelta lähtien tiukkaa kieltoa on aste asteelta höllennetty. Todistajille on sallittu mm. albumiinin ja hyytymistekijöiden käyttö. 1980-luvun alusta lähtien ympäri maailmaa ryhdyttiin perustamaan Sairaalayhteistyökomiteoita, joiden tehtävänä on etsiä verettömiin leikkauksiin erikoistuneita lääkäreitä ja levittää tietoa verettömistä hoitomuodoista. Ajan kuluessa Vartiotorni ottaa kantaa yhä useampiin hoitomuotoihin ja sallii Sairaalayhteistyökomiteoiden välityksellä myös hoitoja, joissa käytetään vähäisiä määriä veren eri komponentteja.
On ilmeistä, että Vartiotorni-seura on tietoinen nykyisen näkemyksensä olevan vailla pohjaa. Tukeakseen näkemystään Seura on jopa valmis lainaamaan lääkäreiden ja tutkijoiden kirjoituksia vastoin asiayhteyttä. Koska Seuralla ei ole ollut rohkeutta kumota veriopetustaan, se on valinnut tien, jolla se pyrkii asteittain löyhentämään verta koskevia rajoituksia ja tekemään kaikkensa, jotta kiellosta olisi mahdollisimman vähän haittaa Jehovan todistajille. On kuitenkin surullista, että vuosittain lukuisia todistajia kuolee vain siksi, että Seuralla ei ole rohkeutta myöntää virhettään.
Raamatun tutkijoiden perustajan C. T. Russelin näkemys
Raamatun tutkijoiden liikkeen, josta myöhemmin syntyi Jehovan todistajat, perustajan Charles T. Russelin näkemys verestä oli hyvin samanlainen kuin miten nykyajan teologit selittävät Apostolien tekojen 15. luvun jakeet. Näissä jakeissa otetaan kantaa siihen miten kristittyjen tulee suhtautua Mooseksen lakiin ja samalla annetaan neuvo karttaa verta. Tähän tilanteeseen jouduttiin, koska alkuseurakunnassa oli syntynyt kiistaa siitä, tulisiko pakanakristityt ympärileikata. apostoli Paavali matkusti Jerusalemin vanhinten luo saamaan vastauksen tähän kysymykseen, koska juuri tuosta kaupungista tulleet miehet olivat vaatineet ympärileikkausta.
Apostolien kokous käsitteli tätä kysymystä ja sitä, mitä Mooseksen lain sääntöjä pakanakristittyjen tulisi noudattaa. Tuon ajan kristityistä seurakunnista suurin osa koostui juutalaisista, jotka edelleen kokoontuivat juutalaisten synagoogissa. Oli ymmärrettävää, että kristittyjen 'vapaamielinen' suhtautuminen Mooseksen lain ruokasäännöksiin aiheuttaisi vaikeuksia juutalais- ja pakanakristittyjen kesken, sillä juutalaiset eivät muutenkaan halunneet olla tekemisissä pakanoiden kanssa. "Niin kuin tiedätte, juutalaisen ei ole sallittua seurustella toiseen kansaan kuuluvien kanssa eikä mennä heidän luokseen." (Apt. 10:28, KR-92). Jopa Pietari kompastui ihmispelkoon tässä suhteessa myöhemmin, kun kyseessä oli aterioiminen yhdessä pakanakristittyjen kanssa. Kristinuskon syntyhistoria -teos kirjoittaa ajan tavasta seuraavaa:
Pietari ... jatkoi käytäntöä, jonka oli omaksunut Korneliuksen tapauksessa. Selvästi vastoin juutalaista lakia hän oli valmis aterioimaan pakanoiden kanssa. Hänen luokseen tuli sanantuojia Jaakobin luota Jerusalemista ojentamaan häntä. Paavali tuohtui tästä ... Selonteon mukaan, joka asiasta on Galatalaiskirjeessä (2:1-4). (Kristinuskon syntyhistoria, s. 105, Michael Walsh, 1988)
Jotta seurakunnan sisällä ei olisi syntynyt jakaantumia juutalais- ja pakanakristittyjen välille, Jerusalemin vanhimpien täytyi tehdä jokin ratkaisu. Onneksi tilanne ei ollut uusi, sillä jo muinaisessa Israelissa juutalaisten keskuudessa eli muukalaisasukkaita. Mooseksen laissa oli näitä koskeva minimisäädös periaatteista, joita muukalaisten tuli noudattaa, jotta juutalaiset voisivat olla heidän kanssaan päivittäisissä tekemisissä tulematta epäpuhtaiksi. 3. Mooseksen kirjan luvuissa 17 ja 18 esitetään nämä säädökset, jotka kieltävät eläinten uhraamisen pakanajumalille, veren syömisen ja kuvailevat kiellettyt sukupuolisuhteet.
Näitä jakeita päätettiin ilmeisesti käyttää pohjana uudelle kristittyjen seurakunnalle. Niinpä Apostoli Jaakob toisti nämä samat säädökset Apostolien tekojen 15:19-20:ssä ja uudelleen vieläpä alkuperäisessä Mooseksen lain mukaisessa järjestyksessä jakeessa 29.
19 Tästä syystä ei mielestäni pidä hankaloittaa niiden elämää, jotka vieraista kansoista kääntyvät Jumalan puoleen. 20 Meidän on kuitenkin lähetettävä heille kirje ja kehotettava heitä karttamaan sellaista, minkä epäjumalanpalvelus on saastuttanut, sekä haureutta, verta ja lihaa, josta josta verta ei ole laskettu.
Jae 21 kertoo todellisen syyn, miksi tähän ratkaisuun päädyttiin.
21 Onhan Mooseksen laki jo ikimuistoisista ajoista tullut tunnetuksi joka kaupungissa, kun sitä luetaan synagogissa jokaisena sapattina.
Ylläoleva lainaus on Kirkkoraamattu-92:sta, joka on tässä jakeessa Uuden maailman käännöstä selkeämpi. Tämän jakeen perusteella on selvää miksi säädös annettiin. Kiista koski juutalais- ja pakanakristittyjen tapojen sovittamista yhteen kanssakäymisen mahdollistamiseksi ja ratkaisu löydettiin suoraan Mooseksen laista, koska se oli osapuolille tuttu. Päinvastoin mitä Vartiotorni selittää, apostolien tarkoituksena ei ollut antaa universaalia kristittyjen peruslakia, vaan kehoitus käytöstavoista, joilla vältytään toisen kristittyjen loukkaamiselta.
Jos kyseessä olisi jokin peruslaki, voisi kuvitella, että esimerkiksi murhan kieltäminen olisi ollut tärkeämpää kuin haureuden tuomitseminen. Mutta todellisuudessa tässä jakeessa ei tarkoiteta edes haureutta sen tavallisessa merkityksessa avioliiton ulkopuolisina sukupuolisuhteina. KR-92:n alaviite selittää sanan merkitystä seuraavasti: "'Haureus' tarkoittanee tässä Vanhassa Testamentissa kiellettyjä sukulaisuusavioliittoja", toisin sanoen avioliittoja esim. oman tyttären kanssa. Näissä jakeissa annetut ohjeet ovat siis suora lainaus 3. Mooseksen kirjasta.
Vartiotorni-seura on yrittänyt selittää näiden jakeiden merkitystä vain kerran, 8. elokuuta 1976. Artikkeli ottaa päinvastaisen kannan ylläkuvailtuun selitykseen, mikä onkin ymmärrettävää, sillä muutoin verikiellolta menisi pohja alta pois. Artikkeli jättää kuitenkin sanomatta sen, että Charles T. Russel ymmärsi näiden jakeiden merkityksen täsmälleen ylläkuvaillulla tavalla ja selosti niitä samoin useaan otteeseen.
Russel kirjoitti englanninkielisessä The Watch-Tower -lehdessä 15.4.1909 s. 116, 117 (Uusintapainos s.4374) Jerusalemin vanhimpen kokouksesta seuraavasti:
Hetken aikaa kirkon jakaantuminen näytti todennäköiseltä...
He [Apostolit] ymmärsivät, että lakiliitto oli todellakin ies. Ja enemmänkin, sillä se oli niin raskas ies, että he eivätkä heidän isänsä pystyneet kantamaan sitä. Kristus oli vapauttanut heidät lakiliiton ikeestä. Miksi heidän pitäisi lisätä se veljille, joille Herra ei sitä ollut ikinä antanut?
...Päätös oli, että Apostolit Jerusalemissa eivät olleet valtuuttaneet levottomuutta herättäneitä opetuksia. Tämän jälkeen he esittivät lyhyenä yhteenvetona, ei lakina, vaan "välttämättöminä asioina", seuraavat:---
(1) Karttaa epäjumalille uhrattua
(2) Ja verta
(3) Ja kuristettua
(4) Ja haureutta...Tässä olevat suositukset olivat tarpeen toveruuden säilyttämiseksi "Seurakunnassa", joka koostui erilaisen koulutuksen ja mielipiteet omaavista juutalaisista ja pakanoista.
...Veren käyttöä koskevaan kieltoon liittyy samankaltainen ajatus. Juutalaisille veri oli kiellettyä ja lakiliitossa siitä tehtiin elämän symboli -- sen ottaminen merkitsisi samalla vastuuta riistetystä elämästä. Tämä lisäksi tyypillisissä lain seremonioissa verta käytettiin kuvaamaan korvausta synnin teosta, sillä veren kautta synti sovitettiin. Tämän opetuksen korostamiseksi juutalaisilta oli kielletty veren käyttö. Ja asiaan saattoi liittyä toisia hygieniaa koskevia seikkoja, joita emme vielä tunne.
Näitä kieltoja ei ikinä ulotettu koskemaan pakanoita, koska he eivät ikinä olleet lakiliiton alaisia; mutta niin syvälle olivat tähän liittyneet ajatukset juurtuneet, että rauhan säilyttämiseksi Kirkossa myös pakanoiden oli tarpeellista noudattaa näitä sääntöjä.
...Tämä rajoitus oli tarpeen sopusoinnun säilyttämiseksi hengellisen Israelin kahden haaran välillä -- sen joka tuli Judaismista ja sen joka tuli pakanoista.
Russelin näkemyksen mukaan näissä jakeissa ei annettu universaalia kristityille voimassa olevaa lakia, vaan kyseessä oli ainoastaan neuvo tai kuten hän sanoo "ei lakina, vaan 'välttämättöminä' asioina" rauhan säilyttämiseksi seurakunnassa. Tämä näkemys toistuu useaan otteeseen hänen kirjoituksissaan. (katso myös Watch Tower 15 January 1892 s.349-352; Watch Tower 1 May 1897 s.154,155 (Reprint s.2159); Watch Tower 1903 s.130, 131 (Reprint s.3184); Watch Tower 1905 s.282 (Reprint s.3637)).
On arveluuttavaa, että Vartiotorni-seura ei lukuisissa historiankirjoissaan kerro, että se on verikysymyksessä kääntänyt selkänsä perustajansa käsityksille. Kaiken kukkuraksi Vartiotorni 1.4.1968 (s.158) siteeraa juuri yllä lainattua artikkelia, mutta jättää mainitsematta kappaleet, jossa Russel kertoo näkemyksestään.
Tämän kaltaista omaan menneisyyteen liittyvää salailua voi tuskin pitää rehellisenä historiankirjoituksena ja se herättää kysymyksen Vartiotornin luotettavuudesta.
1919: Woodworth ja Kultainen aika
Vuonna 1919 Clayton J. Woodworth - yksi Täyttyneen salaisuuden eli Raamatun tutkielmien 7. osan kirjoittajista - nimitettiin vastaperustetun lehden Kultainen aika toimittajaksi. Kultainen aika oli Vartiotornin sisarjulkaisu ja nykyisen Herätkää! -lehden edeltäjänä käsitteli laajalti eri aiheita. Varsin pian kävi kuitenkin ilmi, että toimittajan asemassa Woodworth käytti lehteä omituisten lääketieteellisten päähänpinttymiensä levityskanavana.
Vuonna 1923 lehti aloitti vuosikymmeniä kestäneen kamppanjan rokotuksia vastaan. Perusteina rokotusten kieltämiselle oli se, että Woodworthin ajatusmaailmassa rokottamisessa oli kyse eläimen veren sekoittamisesta ihmisen vereen, joka oli hänen mukaansa Raamatussa kiellettyä.
Rokotukset eivät olleet Woodworthin ainoa päähänpinttymä. Hän vastusti tulisesti alumiinisia astioita (pilakuva Golden Age 23.9.1936, p.803), lääkärit ja lääketiede olivat hänestä demonististen shamaanien manttelinperijöitä (pilakuva Golden Age 8.9.1937, p. 810), rokotukset vaativat lukemattomien pikkulasten elämän (pilakuva Golden Age 30.3.1932, p.409), mutta sairaita voisi parantaa havaitsemalla kehosta lähteviä vääriä värähtelyjä Sähkö-Radio-Biola -laitteella, jota mainostettiin Seuran lehdissä (Kultainen Aika, helmikuu 1926, N:o 52).
Tuon ajan lehtiartikkeleita kuvaavat hyvin seuraavat lainaukset:
On osoitettu kiistattomasti, että sellaista asiaa kuin vesikauhua ei ole olemassakaan. (Golden Age 4/22 1923, s.455, #15)
Jos yli-innokas lääkäri haluaa poistaa kitarisasi, niin mene ja tee itsemurha taskuveitsellä. Se on halvempaa ja paljon kivuttomampaa. (Golden Age 8/5 1926, s.438)
Ajattelevat ihmiset valitsisivat mieluummin isorokon kuin rokotuksen, sillä jälkimmäinen kylvää jälkeensä syfilistä, syöpää, ihottumaa, ... jopa lepraa ja muita ihnottavia tauteja. Rokottaminen on harha ja rikos ihmisyyttä vastaan... se ei ole koskaan pelastanut yhtäkään elämää. (Golden Age 1/5 1929, s.502)
Vuonna 1921 Yhdysvalloissa todettiin 100,000 isorokkotapausta, joista kuolemaan johti 40%. Kuinka moni silloinen Seuran kirjoituksiin luottava lukija koki tuon kohtalon?
Woodworthin näkemys pohjautui siihen, että rokotukset olivat Jumalan Noan kanssa tekemää ikuista liittoa vastoin. (Golden Age, 2/4 1931, s.293) Mielenkiintoista kyllä Seuran näkemys oli se, että 1.Mooseksen kirjassa mainitussa 'Ikuisesta liitossa' ei tarkoitettu veren syömistä.
Jokainen järkevä ajattelija tekee sen johtopäätöksen, että Jumala ei vastustanut veren syömistä, vaan eläimen veren tuomista kosketuksiin ihmisveren kanssa. (Golden Age 2/4 1931, s.294, #42)
Ristiriitaista kyllä Seuran suhtautuminen vereen oli tuolloin nykyistä avarakatseisempi. Vuonna 1925 Kultaisen ajan artikkelissa kiitetään miestä, joka luovuttaa säännöllisesti verta. Vuonna 1940 Consolation-lehdessä (suom. Lohdutus) kuvaillaan sankarillisesti lääkäriä, joka luovuttaa omaa vertaan hätätilanteessa.
Clayton Woodworth kuolee vuonna 1951 ja vain vuotta myöhemmin rokotuskielto kumotaan. Ilmeisesti kielto pidettiin voimassa kunnioituksena häntä kohtaan. Seurakuntiin ilmoitetaan vain puolta vuotta Woodworthin kuoleman jälkeen kirjeellä, että rokotukset ovat sallittuja. Suomalainen Vartiotorni vastaa hieman myöhemmin 15. tammikuuta 1953 seuraavaan lukijankysymykseen:
Onko rokotus sen Jumalan lain rikkomista, mikä kieltää ottamasta verta elimistöön?
Rokotusasia on yksityisasia...Seuramme ei voi antaa vetää itseään tähän asiaan laillisesti eikä ottaa vastuuta siitä, miten asia kääntyy.
Kun tarkastelemme asiaa, niin se ei näytä meistä olevan Nooan kanssa tehdyn, 1 Mooseksen Kirjan 9:4:nnessä esitetyn iankaikkisen liiton rikkomista eikä vastoin 3 Mooseksen Kirjan 17:10-14 olevaa tähän liittyvää Jumalan käskyä. On mitä varminta, että Raamatun perusteella ei voida järkevästi päätellä ja todistaa rokotetun henkilön syövän eikä juovan verta eikä käyttävän sitä ravinnokseen eikä saavan verensiirtoa. Rokotuksella ei ole mitään tekemistä eikä samanlaisuutta sen kanssa, että "Jumalan pojat", enkelit, menivät naimisiin ihmisten tyttärien kanssa, kuten kerrotaan 1 Mooseksen Kirjan 6:1-4. Eikä sitä voida panna samaan luokkaan, mistä kerrotaan 3 Mooseksen Kirjan 18:23,24:nnessä, missä kielletään ihmisiä sekaantumasta eläimiin. Sillä ei ole mitään tekemistä sukupuolisuhteitten kanssa.
Yllättäen rokotuskiellosta luovutaan, koska Seura ei halua joutua asiassa lailliseen vastuuseen ja maksamaan korvauksia! Lohdutuksena niille, jotka menettivät läheisensä sairaudelle, joka olisi rokotuksella voitu välttää, tai sairastuivat itse, Vartiotorni päättää artikkelin lakonisesti seuraavasti:
Annamme vain tämän tiedon pyynnöstä, mutta emme voi ottaa mitään vastuuta lukijan mahdollisesti tekemästä ratkaisusta tai noudattamasta menettelystä. (Vartiotorni 15.1.1953, s.30)
Vaikka rokotteet ovatkin nyt sallittuja todistajille, rokotekiellolla on jo manttelinperijä. Verensiirtojen perustellaan rikkovan niitä samoja periaatteita, joita sovellettiin rokotteisiin.
Ylläolevasta lainauksesta tulee kuitenkin selvästi esille se, mikä oli verikiellon peruste. Verensiirtoa pidetään yhdenvertaisena asiana veren syömiselle, koska Seuran näkemyksen mukaan keho käyttää siirretyn veren ravinnoksi. Tämän virheellisen käsityksen pauloissa Seura tulisi olemaan lähes kaksikymmentä vuotta, ennenkuin virhe huomataan.
1945: Verensiirto on ravintoa ja vastaa veren syömistä
Toisen maailmansodan aikana verensiirtotekniikkaa on kehitetään ja sitä aletaan käyttää yleisesti myös siviilien hoitomenetelmänä. Seura reagoi tähän tilanteeseen ja vuonna 1943 Consolation-lehti tuomitsee verensiirrot. Muutamaa vuotta myöhemmin Vartiotorni kieltää ne 'pakanallisina ja Jumalaa häpäisevinä' (Watchtower 1.12.1944, s.362, suom. Vartiotorni 1.1.1946; Watchtower 7/1 1945, s.198-201). Koska rokotteet ovat tähän aikaan vielä kiellettyjen listalla, niin vereen sovelletaan samoja periaatteita, joilla rokotteet kielletään.
Vartiotornissa 15. syyskuuta 1951 perustellaan verensiirtojen kieltoa tarkemmin. Ensimmäisen perustelun mukaan 1. Mooseksen kirjan 9:4:ssa oleva Nooalle annettu laki on ikuinen kaikkia kansoja koskeva liitto. Toisena perusteluna verensiirtojen ajatellaan ruokkivan ihmisruumista, joten ne rikkovat suoraan kieltoa syödä verta.
Molemmista perusteluista luovutaan vuosien kuluessa vähin äänin, mutta verensiirtokieltoa ei kumota!
Jehova ja Nooa - ikuinen liitto
Vedenpaisumuksen jälkeen Jumala siunaa Nooan ja tekee hänen jälkeläistensä kanssa liiton. 1. Mooseksen kirjan 9:1-17 kertoo tästä tapauksesta. Luvun alkujakeissa annetaan ihmisille ensimmäisen kerran lupa syödä ravinnokseen lihaa ja vuodattaa eläimen verta (jakeet 2,3). Elämän pyhyyden korostamiseksi eläimen veri tulee vuodattaa maahan eikä toisen ihmisen elämää saa riistää (4-6). Lopuksi esitetään siunaus 'lisääntykää ja täyttäkää maa' (7).
Jakeesta kahdeksan alkaen Jumala tekee Nooan ja tämän jälkeläisten kanssa liiton siitä, ettei ihmissukua enää tuhota vedellä. Seura tulkitsi pitkään näitä jakeita siten, että tämä liitto alkoi heti luvun 9 ensimmäisestä. Näin voitiin perustella se, että verensyöntikielto koski koko ihmissukua ja siis myös kristittyjä.
Jehova teki liiton Nooan kanssa vedenpaisumuksen jälkeen, ja siihen sisältyi tämä käsky: "Älkää vain syökö lihaa, jossa sen sielu [elämä], sen veri, vielä on." (1 Moos. 9:4) (Vartiotorni 15.9.1951, s.283)
Vedenpaisumuksen jälkeen tehty veren pyhyyttä koskeva liitto on yhä sitova nykyäänkin, ja se koskee sekä eläinten että ihmisen verta. (Vartiotorni 15.11.1959, s.527)
Verennauttimiskielto ei hävinnyt lakiliiton mukana. Se ei kuulunut pelkästään juutalaisten ruokalakiin. Se soveltuu kaikkiin Nooan jälkeläisiin, koko ihmiskuntaan. (Vartiotorni 15.10.1961, s.477)
Seura huomasi virheen Raamatunselityksessään ja korjasi sitä vuonna 1961. Selitystä korjattiin siten, että alkujakeet eivät ole osa iankaikkista liittoa, vaan kyseessä on ihmiskunnalle annettu laki. Korjaus on pieni, mutta merkittävä. Iankaikkinen liitto on aina voimassa, mutta lait voivat muuttua tai tulla pätemättömiksi, kuten kävi kristittyjen aikana Mooseksen laille.
Kun Nooa ja hänen perhekuntansa, ainoat koko maanpiirin käsittäneen tulvan yli hengissä säilyneet ihmiset, tulivat ulos arkista, Jumala julisti heille verta koskevan lakinsa. Ennen sitä ihminen oli syönyt ainoastaan kasviksia ja hedelmiä, joissa ei ollut sielua, mutta nyt Jumala antoi ensimmäisen kerran ihmiselle luvan lisätä lihaa ruokavalioonsa sanomalla: "Kaikki mikä liikkuu ja elää, olkoon teille ravinnoksi; niinkuin minä olen antanut teille viheriäiset kasvit, niin minä annan teille myös tämän kaiken. Älkää vain syökö lihaa, jossa sen sielu, sen veri, vielä on." (1 Moos. 9:3, 4) Laki on selvä. Lihaa voidaan syödä, mutta ei silloin kun siinä on vielä veri, koska veri edustaa sielua eli luomuksen elämää. Ihmisen täytyy osoittaa kunnioitusta veren pyhyyttä kohtaan ja siten myös Elämänantajaa, Jehovaa Jumalaa, kohtaan. (Vartiotorni 1.12.1961, s.534)
Vartiotornin selostus on tässä hyvin rehellistä tekstiä kohtaan. Jos näitä jakeita tarkastellaan huolellisesti, havaitaan, että niissä ei todellakaan kielletä veren, vaan lihan syömistä ennen veren laskemista ja pääpaino on elämän pyhyydessä. Veri toimii vain elämän symbolina, sillä ei se, vaan elämä, on pyhää. Siksi Seuran verensiirtokielto on niin nurinkurinen, koska se asettaa symbolin elämää tärkeämmäksi.
Vaikka näiden jakeiden selityksessä tehtiin korjaus ikuisesta liitosta laiksi, jakeiden sovellutusta ei kuitenkaan muutettu lainkaan. Niinpä muutos oli niin vähäpätöinen, että edes Vartiotorni-lehden kirjoituksista vastaavassa päätoimiston Kirjoituskomiteassa ei vältytty aina lipsahduksilta, vaan palattiin vahingossa vanhaan selitykseen.
Mutta vedenpaisumuksen jälkeen Jehova muutti suhtautumistaan ihmiskuntaan veren vuodatuksen ollessa kysymyksessä. Jehova antoi ihmiselle pyhän vastuun toimia heti tahallisten murhaajien teloittajana Jehovan puolesta. Tämä määrättömän ajan kestävä liitto esitettiin samassa yhteydessä kuin annettiin valtuus syödä eläinten lihaa, mutta Jehova varoitti Nooaa, että nimenomaan veri ja veren kuljettama elämä on pyhää. (Vartiotorni 1.8.1973, s.350)
Seura huomasi pian, että se esitti vanhaa valoa, ja korjaus ilmestyi kahta kuukautta myöhemmin.
Vartiotornin numerossa 1. 8. 1973 sivulla 350 toisen palstan alareunasta lukien riveillä 13 ja 14 olevien sanojen "määräämättömän ajan kestävä liitto" asemasta olisi pitänyt olla sana "käsky"... Se mitä sanotaan 1. Moos. 9:4-6:ssa, ei ole liitto eikä sopimus, vaan ainoastaan Jumalan ihmisille antama käsky. (Vartiotorni 1.10.1973, s.463)
Vanhat ajatukset kuolevat kuitenkin hitaasti. Seura vetosi sitkeästi vielä myöhemmin näihin jakeisiin yrittäen todistella kyseessä olleen ikuinen liitto:
Mutta oliko tämä Nooalle annettu käsky vain rajoitettu eli tilapäinen? Koskeeko se myöhempiäkin sukupolvia, meidänkin sukupolveamme?
Monet raamatunoppineet myöntävät, että Jumala antoi tässä säännöksen, joka ei soveltunut pelkästään Nooaan ja hänen perheeseensä, vaan koko ihmiskuntaan siitä ajasta lähtien - todellisuudessahan kaikki vedenpaisumuksen jälkeen eläneet ovat peräisin Nooan perheestä. Esimerkiksi teologi ja reformaattori Jean Calvin tunnusti veren kieltämisen, että "tämä laki oli annettu koko maailmalle heti vedenpaisumuksen jälkeen". Ja Heidelbergin yliopiston professori Gerhard von Rad sanoo 1. Mooseksen kirjan 9:3,4:n olevan "koko ihmiskuntaa koskeva säädös", koska koko ihmiskunta on polveutunut Nooasta. (Jehovan todistajat ja verikysymys, 1977, s. 6,7)
On kovin ihmeellistä, että kun Seura väittää tämän käskyn olevan koko ihmiskuntaa koskevan, niin se ei ikinä muista mainita, että silloin myös näissä jakeissa peräti kahdesti mainitun käskyn 'lisääntyä ja täyttäkää maa' pitäisi olla yhtä lailla voimassa. Sen sijaan Seura on toistuvasti toiminut tätä käskyä vastaan ja kehottanut vuosien saatossa todistajia naimattomuuteen ja pidättäytymään lasten hankkimisesta. Tätä käskyä on esitetty aika ajoin jo Lapset-kirjan julkaisusta lähtien 1940-luvulta ja viimeksi sen puolesta kampanjoitiin 1980-puolivälissä kesän konventtien puheissa. (1.Tim. 4:1-3)
Verensiirto on veren syömistä
Toinen alkuperäisistä verensiirot kieltävistä perusteluista oli se, että verensiirrot ruokkivat kehoa suonten välityksellä. Tämä oli vakava erehdys, sillä se oli ristiriidassa jo senaikaisen lääketieteellisen ymmärryksen kanssa. Lisäksi asian lähempi tarkastelu osoittaa, että esittäessään tämän väitteen Seura tahallisesti johti harhaan todistajia yrittäessään epätoivoisesti saada Apostolien tekemän päätöksen tukemaan näkemystään verensiirtojen kieltämiseksi.
Lukijain kysymyksiä: Monet sanovat, ettei verensiirron ottaminen ole veren syömisen kaltaista. Onko tämä terve katsantokanta?
Sairaalassa olevaa potilasta voidaan ruokkia suun, nenän tai suonien kautta. Kun sokeriliuoksia annetaan suoniin, niin sitä nimitetään suonien kautta ravitsemiseksi. Sairaaloitten oma puhetapa tunnustaa näin ollen ruokkimiseksi ravinnon panemista elimistöön suonten välityksellä. Se siis, joka toimittaa verensiirron, ruokkii sairasta veren välityksellä. (Vartiotorni 15.9.1951, s.284)
Tultaessa 1960-luvulle kirjoittajat ymmärsivät, että tämä ei pidä paikkaansa. Niinpä Seura turvautui taktiikkaan, jota se tulisi käyttämään lukuisia kertoja tulevaisuudessa perustellen milloin näkemystään mihinkin asiaan, nimittäin tiedemiehen sanojen lainaamista irti tekstiyhteydestään.
Se, joutuuko veri ruumiiseen suonien vai suun kautta, ei saa aikaan mitään eroa. Myöskään joidenkuiden tekemä väite, että se ei olisi samaa kuin laskimonsisäinen ruokinta, ei ole pätevä. Totuus on, että se ravitsee eli ylläpitää ruumiin elämää. Tämän kanssa sopusoinnussa on lääket. tri George W. Crilen, A.M., kirjoittamassa kirjassa Hemorrhage and Transfusion (Verenvuoto ja verensiirto) oleva lausunto, minkä hän on lainannut Denys'n, ranskalaisen lääkärin ja varhaisen verensiirtojen tutkijan, kirjeestä. Siinä sanotaan: "Verensiirron suorittaminen ei ole mitään muuta kuin ravitsemista tavallista lyhyempää tietä - toisin sanoen, valmiin veren panemista suoniin sen sijaan että nautittaisiin ruokaa, mikä vasta useiden vaiheiden jälkeen muuttuu vereksi."
[Kysymys kappaleeseen] 18. Mikä osoittaa, että verensiirto on verellä "ravitsemista"? (Vartiotorni 1.12.1961, s.538)
Todellisuudessa ruuansulatuskanavaan joutunut veri hajoaa ravinnoksi, kun taas verensiirrossa annettu veri toimii kuin mikä tahansa elinsiirto, eli jatkaa veren tehtäviä hapen ja ravinteiden kuljettamisessa kehon eri osiin. Tukeakseen näkemystään Seura tukeutuu Denys'iin, mutta jättää mainitsematta, että tämä eli 1600-luvulla! Crilen kirjasta otettu lainaus on hyvin epärehellinen, sillä Vartiotorni antaa vaikutelman, että Crile kirjoitti lääketieteen nykyisestä näkemyksestä. Asia oli kuitenkin päinvastoin.
Vartiotorni jätti kertomatta, että Crilen kirja Hemorrhage and Transfusion: An Experimental and Clinical Reseach (Verensiirto ja verenvuoto: kokeellista ja kliinistä tutkimusta) oli vuodelta 1909! Viisikymmentäkaksi vuotta vanhan lääketieteen kirjan voi tuskin väittää edustavan lääketieteen viimmeisintä näkemystä. Kun luemme koko lainauksen luvusta VII: Verensiirtojen lyhyt historia, näemme miten Vartiotorni antoi kirjoituksesta vääristellyn kuvan.
Samana vuonna Montpellierin Denys kirjoitti eläimillä suorittamistaan kokeista. Hän seurasi Lowerin menetelmiä, mutta mutta ei laskenut luovuttajasta niin paljoa verta, että tämä olisi kuollut. Hän kokeili siirtää kolmesta vasikasta verta kolmeen koiraan onnistuen jokaisella kerralla. Kirjeessään M. de Montmorelle hän kuvailee kahta verensiirtoa, jotka hän suoritti potilaille. Hänen ideansa oli, että "verensiirtoa suoritettaessa jäljitellään vain luonnon esimerkkiä, sillä äidin kohdussa olevan sikiön ravitsemiseksi tapahtuu jatkuvaa verensiirtoa napanuoran kautta sikiön ruumiiseen. Verensiirron suorittaminen ei ole mitään muuta kuin ravitsemista tavallista lyhyempää tietä &endash; toisin sanoen, valmiin veren panemista suoniin sen sijaan että nautittaisiin ruokaa, mikä vasta useiden vaiheiden jälkeen muuttuu vereksi." (Hemorrhage and Transfusion; An Experimental and Clinical Reseach, 1909, s.153, 154 )
Kuten tuon luvun otsikon nimi kertoi, George W. Crile kirjoitti verensiirtojen historiasta. 1900-luvula kukaan lääkäri ei olisi enää tukenut näin järjetöntä väitettä. Vuonna 1961 jopa oppikoulun käynyt ymmärsi, että ajatus veren olemisesta ruumiin ravintoa oli outo. Veren tehtävä oli kuljettaa ravintoa ja happea kehon osiin. Mutta miksi Seura sitten tieten tahtoen lainasi väärin ylläolevaa kirjottajaa? Tiesikö Seura olevansa väärässä, mutta levitti itsepintaisesti väärää tietoa veljesseuralle? Tämä oli se perustelu, johon Seura tukeutui yhä edelleen.
Nykyinen lääketiede myöntää, että verensiirto on ihmisruumiin verisuonien suoranaista ruokkimista toisen henkilön tai toisten henkilöitten verellä ... Jumalan laki sanoo selvästi, että ihmisen sielu on hänen veressään. Siitä seuraa, että verensiirron saajaa ravitaan Jumalan antamalla sielulla, mikä sisältyy ihmistoverin tai ihmistovereitten vereen. (Vartiotorni 15.2.1961, s.9)
Joku voi väitellä kanssasi, että Raamattu puhuu veren "syömisestä", mutta verta ei panna ruuansulatuselimistöön sen siirron aikana. Se on totta, mutta tosiasia on, että veri palvelee suoranaisesti samaa tarkoitusta kuin mahaan otettu ruoka, nimittäin vahvistaa ruumista eli ylläpitää elämää. (Vartiotorni 15.7.1963, s.343)
Tämä perustelu, jolla verensiirrot kielletään, toistuu kirjallisuudessa aina vuoteen 1968 (Vartiotorni 1.4.1968), jonka jälkeen se katoaa. Seura oli täydellisen vakuuttunut, että verensiirto vastasi ruumiin ravitsemista. Tästä näkemyksestä ei voitu myöskään kunniallisesti perääntyä, koska Seura oli mennyt väitteissään hyvin pitkälle. Tämä tulee erityisesti ilmi Lukijan kysymyksissä vuonna 1958 ja 1961, joissa Seura vastaa rokotteita koskevaan kysymykseen. Lainaamme tämän vastauksen kokonaisuudessaan, jotta asian merkittävyydestä ei jäisi epäselvyyttä.
Lukijain kysymyksiä: Onko meidän pidettävä sellaisten seerumien kuin kurkkumätämyrkyn vastamyrkyn ja sellaisten veren ainesosien kuin gammaglobuliinin ruiskuttamista vereen sairauden vastustusvoiman aikaansaamiseksi vasta-aineen avulla samana kuin veren juomista tai veren tai veriplasman ottamista verensiirron avulla? - N.P., Yhdysvallat.
Ei, näiden kahden seikan paneminen samaan luokkaan ei näytä tarpeelliselta, vaikka olemmekin tehneet siten aikaisemin. Kun veren kielto mainitaan Raamatussa, niin se tapahtuu joka kerran sen ottamiseksi ravinnoksi, ja siksi mieltä on kielletty se ravintona. Kun ihmiskunnan sallittiin ensi kerran syödä eläinten lihaa lausuttaessa uudelleen suvunjatkamistoimeksiantoa vedenpaisumuksessa varjeltuneille, niin veri kiellettiin nimenomaisesti. (1 Moos. 9:3,4) Veri kiellettiin ravintona Mooseksen laissa, ja siksi me tapaamme sen toistamiseen yhdistettynä rasvan kanssa siihen, mitä ei pitänyt syödä. (3 Moos. 3:17; 7:22-27) Niin oli myös apostolien päivinä; epäjumalille uhratun lihan syömisen yhteydessä kiellettiin kuristettujen eläinten ja veren syöminen. - Apt. 15:20, 29.
Vasta-aineiden ruiskuttaminen vereen veriheran avulla tai veren ainesosien käyttö tuollaisten vasta-aineitten aikaansaamiseksi ei ole samaa kuin veren ottaminen suun tai siirron kautta ravinnoksi rakentamaan ruumiin elinvoimia. Vaikka Jumala ei tarkoittanutkaan, että ihminen saastuttaisi vertaan rokotteilla, seerumeilla tai veren ainesosilla niin ei sen tekeminen näytä sisältyvän Jumalan ilmaisemaan tahtoon, mikä kieltää veren ravintona. On siis yksityisen itsensä ratkaistava, hyväksyykö hän tämänkaltaisen lääkinnän vai ei. (Vartiotorni 1.12.1958, s.551, korostus meidän; sama ajatus myös Vartiotornissa 1.12.1961, s.551)
Seura tulkitse oikein, että Raamattu puhuu vain veren syömisestä. Koska he luulivat, että verensiirto on 'syömistä suonten välityksellä', se määrättiin kielletyksi. Mutta koska heidän mielestään rokotteilla ei ravita ruumista, niin rokotteet ovat sallittuja. Nykyisestä näkemyksestä poiketen Seura opetti, että verta koskeva kielto tarkoitti nimenomaan vain syömistä.
Tämän päättelyn mukaisesti myös verensiirrot olisivat sallittuja, jos ne eivät ole ruumiin ravitsemista. Kun Seura ymmärsi lopulta tämän virheen, heillä ei ollut rohkeutta sallia verta, vaan, surullista kyllä, jatkoivat kieltoa toisenlaisella verukkeella.
1960-luku: Verensiirto on on elämän ylläpitämista
On ilmeistä että Seuran Hallintoelimessä tai Kirjoituskomiteassa jotkut ymmärsivät jo 1960-luvun alussa, että verensiirtoa ei voi verrata syömiseen. Yllämainittu vuoden 1961 lainaus Crilen kirjasta osoitti, että Seura tieten tahtoen lainasi väärin tieteellistä teosta tukeakseen oppiaan. Artikkelin kirjoittaja ymmärsi varmasti, että hän toimi tarkoitushakuisesti pimittääkseen totuuden.
On olemassa myös muita todisteita siitä, että verensiirtojen todellinen merkitys ymmärrettiin vuoteen 1961 mennessä. Tähän saakka oli voimakkain sanakääntein useasti toistettu, että verensiirto vastaa syömistä. Miten itse toimisit, jos huomaisit jonkin usein toistamasi puolustelun olevan väärän, mutta haluaisit jatkaa toimintaasi? Muuttaisit tietenkin puolusteluasi. Seura toimi täsmälleen juuri näin.
Virheellinen näkemys päätettiin ohittaa huomaamattomasti siten, että verensiirroista puhuttaessa yhä useammin ryhdyttiin käyttämään tyystin uudenlaista sanontatapaa. Enää ei puhuttu painokkaasti verensiirron merkitsevän syömistä tai ravitsemista, vaan käytettiin sanamuotoa, jonka mukaan 'verensiirto ylläpitää elämää'. Tämä sanamuoto kalskahtaa varmasti jokaiselle verioppiin tutustuneelle Jehovan todistajalle tutulta.
Ja me olemme yhä uudelleen osoittaneet, että verensiirron ottaminen olisi kiistattomasti vastoin Raamattua, joka kieltä käyttämästä tai syömästä verta elämän ylläpitämiseksi. ...eikä aikaansaamaan elämää ylläpitävää vaikutusta, mitä veri normaalisti suorittaa. (Vartiotorni 15.10.1974, s.479)
Koska Luoja sanoi veren edustavan elämää, juutalaista kiellettiin ylläpitämästä elämäänsä eläinten verellä. (Herätkää 22.10.1975)
Eräät raamatunjakeet ovat erityisen paljonpuhuvia, kun on kyseessä elämän ylläpitäminen verellä. (Jehovan todistajat ja verikysymys, 1977, s.5)
Laissa esitettiin toistuvasti Luojan kielto ottaa verta elämän ylläpitämiseksi...Jotkut israelilaissotilaat tappoivat eläimiä ja 'söivät lihan verinensä'. Oliko heidän tässä hätätilanteessa lupa ylläpitää elämäänsä verellä? (Miten veri voi pelastaa elämäsi, 1990, s.4)
Jos mietit ylläolevia lainauksia, niin eivätkö nämä kuullosta varsin oudoilta? Tuollainenko kielto juutalaisille esitettiin - älä ylläpidä elämääsi verellä? Tästä ja useista muista lainauksista näkee, että lukijaa yritetään tarkoituksellisesti sumuttaa. Vain hyvin tarkkaavainen lukija panee merkille, että sanamuoto vääristää Raamatun oman sanamuodon ja merkityksen, joka puhuu vain syömisestä.
On vakava virhe muutella Raamatun sanamuotoa mihinkään tarkoitukseen, saati sitten tukemaan opetusta, jonka johdosta useat ihmiset menettävät henkensä vuosittain. Ilmestyskirjan 22:18 varoittaa vakavasti
Minä todistan jokaiselle, joka kuulee tämän kirjakäärön profetian sanat: jos joku panee näihin jotakin lisää, niin Jumala lisää hänelle ne vitsaukset, jotka on kirjoitettu tähän kirjakääröön.
Vaikka Seuran uusi sanamuoto ratkaisi yhden ongelman, niin se kuitenkin toi tilalle toisen. Jos veren käyttö on kiellettyä elämän ylläpitämiseksi, niin kuinka Seura sitten voi sallia seerumien, albumiinin tai veren hyytymistekijöiden käytön? Nämä veren osat ylläpitävät kiistatta elämää, kun niitä käytetään lääkärin määräämissä hoidoissa esimerkiksi verenvuototaudin hoitoon. Nykyinen näkemys on tältä osalta selvästi ristiriitainen.
Lisätodiste siitä, että Seura yritti tukea oppiaan sanamuodon muutoksella, tulee esiin tutkittaessa näiden sanojen käyttöä kirjallisuudessa. Vartiotornin englanninkielisellä Watchtower Library 1997 rompulla voi suorittaa sanahaun sanoista 'sustain life' (ylläpitää elämää) tai 'taking in' (vastaanottaa).
Yksinkertainen sanahaku osoittaa, että termi 'ylläpitää elämää' ilmestyy käyttöön ensimmäistä kertaa vuonna 1961, jolloin sitä käytetään neljässä eri kirjoituksessa. Tämän jälkeen se toistuu useissa kirjoituksissa vuoteen 1967 saakka, jonka jälkeen käyttö harvenee, ilmeisesti koska ajatus on jo iskostunut lukijoiden mieleen. Sanamuoto esiintyy aina muutaman vuoden välein, mutta sitä käytetään erityisesti tiheään verta käsittelevissä kirjasissa, etenkin vuoden 1990 Veri-kirjasessa.
Samoin sanamuodon 'vastaanottaa verta' käyttö alkaa kukoistaa yhtäkkiä vuonna 1961. Edellisellä vuosikymmenellä sanontaa käytetään vain kerran vereen liittyen, mutta siitä eteenpäin sanamuotoon törmää lähes jokaisessa verensiirtoja käsittelevässä kirjoituksessa.
Seuran käyttämät kuvaukset
Seura esitti lisäksi mielenkiintoisen vertauksen, jolla se pyrki tukemaan näkemystään siitä, että verensiirrot vastaavat syömistä. Tämä vertaus esiintyi jo Totuus-kirjassa vuonna 1968 ja sitä on sen jälkeen käytetty mm. Veri-kirjasessa ja Puhu perustellen -käsikirjassa:
Merkitseekö verensiirto todellisuudessa samaa kuin veren syöminen?
Kun potilas ei sairaalassa voi syödä suun kautta, hänelle annetaan ravintoa suoneen. Noudattaisiko henkilö, joka ei koskaan ota verta suuhunsa, mutta hyväksyy verensiirron, todellisuudessa käskyä 'karttaa verta'? (Apt. 15:29) Ajatelkaamme vertailun vuoksi miestä, jota lääkäri kehottaa karttamaan alkoholia. Noudattaisiko hän kehotusta, jos hän lakkaisi juomasta alkoholia, mutta antaisi panna sitä suoraan suoniinsa? (Puhu perustellen käyttämällä Raamattua, 1985, s. 407)
Kuvaus on nerokas, mutta tarkastelkaamme sitä lähemmin. Mitä tapahtuu alkoholille, jota annetaan suoraan suoneen? Se joutuu osaksi verenkiertoa, vaikuttaa kehon toimintoihin ja palaa lopulta maksassa. Alkoholin tapauksessa sillä mitä kautta sitä nautitaan lopputuloksella ei ole väliä. Mutta saisiko tämä potilas käyttää partavettä, jossa on alkoholia - tai yskänlääkettä? Varmasti saisi, sillä partaveden käyttötarkoitus on eri mistä lääkäri puhui.
Samoin on verensiirtojen laita. Verensiirroissa veri ei pala maksassa tai muutu suolistossa ravinnoksi. Verensiirrot eivät ole veren syömistä, vaan veri jää suonistoon kiertämään ja toimii verenä siinä missä potilaan oma veri. Voisimme verrata Seura kuvausta hieman toisenlaisessa muodossa:
Ajatelkaamme vertailun vuoksi miestä, jota lääkäri kehottaa karttamaan liharuokia ja ryhtymään kasvissyöjäksi. Noudattaisiko hän kehotusta, jos hän lakkaisi syömästä pihvejä ja maksalaatikkoa, mutta antaisi panna itselleen munuaissiirrännäisen?
Näemme että tässä kuvauksessa ei ole mitään mieltä. Lihan syönnillä ja elintensiirroilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Samoin ei myöskään veren syöntiä ja verensiirtoa voi rinnastaa toisiinsa.
1967: Elintensiirrot kielletään kannibalismina
Seuran lääketieteellinen näkemys oli surullisesti 1960-lopulla niin sekaisin, että Vartiotorni päätyi kieltämään todistajilta elintensiirrot. Tämä tapahtui marraskuussa 1967 ja sama artikkeli julkaistiin suomeksi tammikuussa 1968.
Lukijain kysymyksiä. Onko Raamattu sitä vastaan, jos joku haluaa lahjoittaa ruumiinsa käytettäväksi lääketieteellisessä tutkimustyössä tai hyväksyy elinten siirron tällä tavalla?
...Ne, jotka alistuvat sellaisiin leikkauksiin, elävät toisen ihmisen lihasta. Se on kannibalismia. Mutta salliessaan ihmisen syödä eläinten lihaa Jehova Jumala ei antanut ihmisille lupaa yrittää pitää elämäänsä yllä ottamalla kannibalistisesti ruumiiseensa ihmislihaa pureskelemalla tai toisista otettujen kokonaisten elinten tai ruumiinosien muodossa. (Vartiotorni 1.1.1968, s.22)
Tämä näkemyksen muutos oli yllättävä, sillä vuosikymmenen alussa elintensiirtoihin oli otettu myönteinen kanta. Vain kuutta vuotta aikaisemmin Vartiotorni oli Lukijain kysymyksissä 1.1.1962 kirjoittanut seuraavaa:
Eräät uskontokunnat paheksuvat ruumiin tai ruumiinosien antamista tiedemiesten tai lääkäreitten käytettäväksi kuoleman jälkeen tieteellisiä kokeiluja tai toisiin ihmisiin siirtämistä varten. Mutta mikään Raamatun periaate tai laki ei näytä olevan tässä kysymyksessä. Se on sen tähden jokaisen henkilön itsensä ratkaistava. Jos hän on omassa mielessään ja omassatunnossaan vakuuttunut, että näin on sopivaa tehdä, niin hän voi ryhtyä tällaiseen varaukseen, eikä kenenkään toisen tule arvostella häntä siitä. (Vartiotorni 1.1.1962, s.24)
Mikä oli syy näin voimakkaaseen muutokseen? Näyttää siltä, että elintensiirtokiellolla haluttiin tukea näkemystä siitä, että ruumiiseen siirretty veri tai elin käytetään ruumiin ravinnoksi! Kun elintensiirrot kiellettiin marraskuun 1. päivän englanninkielisessä Vartiotornissa 1967, niin jo 1. joulukuuta tätä päätöstä sovellettiin käsiteltäessä verensiirtoja.
4 Millä muilla väitteillä lääkärit puolustavat menettyään? He sanovat, että verensiirtoei ole veren syöttämistä potilaalle eikä siis Jumalan lain rikkomista. Mutta tällainen on täysin epätieteellistä viisastelua. Koska siirrettyä ainetta ei oteta suoraan suuhun, jotta se kulkisi tavalliseen tapaan ruoansulatusjärjestelmän kautta, niin verensiirto on juuri siitä syystä nopein ja suoranaisin tapa ruokkia elimistöä sellaisella aineella, minkä Jumalan Nooalle lausuma ja Jerusalemin kristillisen neuvoston uudelleenvahvistama laki kieltää.
5 Edelleen todisteltaessa verensiirron puolesta väitetään, että se, mitä siirretään, on vain kuljetusväline ravinnon viemiseksi suoraan ihmiselimistöön ja että ruumis ei käytä ravinnokseen itse tuota kuljetusvälinettä. Kysymme tämän johdosta: kun kuljetusvälineeksi siirretty veri on luovuttanut hapen ja ravintoaineensa potilaan elimistöön, niin poistetaanko tämä kuljetusvälineenä käytetty veri potilaan ruumiista ja siirretään takaisin verenluovuttajan ruumiiseen? Tämä olisi melko kiusallista ja mahdotonta, varsinkin milloin verenluovuttajaa tai -luovuttajia ei tunneta tai jos veri on otettu vastakuolleen ruumiista. Niinpä kuljetusvälineeksi siiretty veri jätetään potilaan ruumiiseen. Entä sitten? Kun ihmiselimistö vuosien mittaan uudistuu, niin potilaan ruumis käyttää eli kuluttaa tämän kuljetusvälineenä olleen veren, kuten minkä tahansa siirretyn elimen. Missä suhteessa sitten tämä tulos oleellisesti eroaa siirretyllä verellä ravitsemisesta? Tulos on sama: potilaan elimistö käyttää hyväkseen siirrettyä ainetta.
4) Miten lääkärit väittävät, ettei verensiirto ole rikos sitä Jumalan lakia vastaan, joka kieltää veren ruokana, mutta miten asia todella on?
5) Miten lääketiede perustelee, ettei siirretty veri ole ravintoa vaan ainoastaan kuljetusväline, mutta mikä on todellisuudessa tuloksena? (Vartiotorni 1.4.1968, s.157)
Yllä lainatun kappaleen viisi järkeily kuullostaa ensi lukemalla omituiselta. Siinä yritetään sanoa, että elimistön osien uudistuessa keho hiljalleen syö itse itseään. Mikäli luovutettu veri otettaisiin ruumiista pois, niin silloin keho ei tätä verta söisi. Tosiasia on kuitenkin se, että solujen kuollessa ne poistuvat kuona-aineita kehosta ja uudet elävät solut korvaavat niiden tehtävät. Näin on eri elinten, kuten maksan tai haiman, solujen samoin kuten veren puna- ja valkosolujen laita.
Lihavoitu osuus tekstistä osoittaa, että nyt tätä näkemystä sovellettiin myös elintensiirroissa kehoon siirrettyihin kudoksiin. Keho siis syö siihen siirretyn elinsiirrännäisen, esimerkiksi munuaisen. Vaikka tämä selitys on järjetön, on se myös muutoin epäjohdonmukainen. Jos Seuran näkemys pitäisi paikkansa, niin kyseessä on luonnollinen tapahtuma ja ihmisruumis syö myös omaa lihaansa ja omaa vertaan. Niinpä jokainen maan päällä elävä ihminen olisi syyllinen siihen, että hän syö omaa vertaan!
Oli ilmeistä, että selitys verensiirrosta syömisenä oli tullut tiensä päähän. Yllämainittu lainaus oli viimeinen kerta, jolloin Seura itse suoranaisesti rinnasti nämä kaksi asiaa. Ajatus ilmenee vielä muutamia kertoja myöhemmin Seuran kirjallisuudessa, mutta vain toisten esittämänä ajatuksena, kuten vuoden 1990 Veri-kirjasessa sivulla 6, jossa lainataan tällä kertaa 1600-luvulla elänyttä lääkäriä Thomas Bartholia. Edes Vartiotornissa 15. tammikuuta 1995 julkaistu laaja artikkeli verestä ei yritä yhdistää näitä kahta asiaa.
Tästä lähin kiellettyä on 'elämän ylläpitäminen verellä' ja 'veren vastaanottaminen'.
Tulossa osa II:
1970-luku: Verikieltoa höllennetään
Suhtautuminen veren pieniin komponetteihin
Viitteet
Wartio-Torni alkoi ilmestyä suomeksi vuonna 1910. Tätä aikaisemmat englanninkieliset kirjoitukset voi käydä tarkistamassa haaratoimiston kirjastosta. Yhdysvalloissa ja Suomessa toimii edelleen aktiivisesti Raamatuntutkijoiden liikkeitä, joilta voi tilata varhaisten Vartiotornien uusintapainoksia. Nämä tekstit on myös ladattavissa ilmaiseksi Internetistä Raamatuntutkijoiden sivuita, esimerkiksi osoitteesta http://www.geocities.com/Athens/Oracle/2713/index.htm.
Tässä artikkelissa viitatut lainaukset voi tarkistaa nopeasti Watchtower Library CD-ROM tietolevyltä. Suomalaisia julkaisuja vastaavat The Watchtower -lehden alkuperäiset artikkelit voi tarkistaa allaolevasta viiteluettelosta.
Vartiotorni 15.9.1951, s.283, 284, Watchtower 1/6 51, p. 22 "Questions from Readers"
Vartiotorni 15.1.1953, s.30, Watchtower 12/15 52, p. 764 "Questions from Readers"
Vartiotorni 1.12.1958, s.551, Watchtower 9/15 58, p. 575 "Questions from Readers"
Vartiotorni 15.11.1959, s.527, Watchtower 10/15 59, p. 640 "Questions from Readers"
Vartiotorni 15.2.1961, s.9, Watchtower 1/15 61, p. 63 "Questions from Readers"
Vartiotorni 15.10.1961, s.477, Watchtower 4/15 61, p. 251 "Preservation by Obedience to god's Law on Blood"
Vartiotorni 1.12.1961, s.534, Watchtower 9/15 61, p. 554, #3 "Respect for the Sanctity of Blood"
Vartiotorni 1.12.1961, s.538, Watchtower 9/15 61, p. 558, #18 "Respect for the Sanctity of Blood"
Vartiotorni 1.12.1961, s.551, Watchtower 1/11 61, p. 670 "Questions from Readers"
Vartiotorni 1.1.1962, s.24, Watchtower 8/1 61, p. 480 "Questions from Readers"
Vartiotorni 15.7.1963, s.343, Watchtower 2/15 63, p. 124 "Carry Your Own Load of Responsibility"
Vartiotorni 1.1.1968, s.22, Watchtower 11/15 67, p. 702 "Questions from Readers"
Vartiotorni 1.4.1968, s.157, Watchtower 12/1 67, p. 720 "By Man's Way or by God's Way - Which?"
Vartiotorni 1.8.1973, s.350, Watchtower 5/15 73, p. 301 #5 "Avenging the Blood of the Innocent Ones"
Vartiotorni 1.10.1973, s.463, Watchtower 8/15 73, p. 511 "Correction"
Vartiotorni 15.10.1974, s.479, Watchtower 6/1 74, p. 352 "Questions from Readers"
Herätkää! 22.10.1975, Awake! 6/8 75, p. 28, "Accept of Refuse Blood?"
Get your own Free
Homepage