Wayne Rogersin tarina

Wayne Rogersin tarina

Ajattelunvapaus on oikeus, jonka useimmat ihmiset hyväksyvät itsestäänselvyytenä. On myös olemassa monia ihmisiä, jotka kuvittelevat elävänsä ympäristössä, joka sallii heille ajattelunvapauden, mutta jotka eivät tiedä asian todellista laitaa. Minun nimeni on Wayne Rogers ja oli juuri tuollainen ihminen. Minut kasvatettiin uskonnollisessa yhteisössä, joka tunnetaan Jehovan todistajina ja joiden toimintaa ohjaa Vartiotorni-seura. Kun nyt istun alas kirjoittamaan tarinaani, mietin juuri lukemaani Herätkää! -lehden artikkelia sananvapaudesta (22.2.1999). Tämä Jehovan todistajien julkaisema lehti esittää hyvin voimakkaita sanan- ja ajattelunvapautta tukevia lausuntoja. Esimerkkinä käyvät seuraavat lainaukset:

"1700-luvun englantilainen filosofi, esseisti, juristi ja valtiomies Francis Bacon neuvoi totuuden etsijöitä, että heidän pitäisi "punnita ja harkita" asioita. Yksi ensimmäisistä Yhdysvaltain presidenteistä, Thomas Jefferson, sanoi: "Järjen käyttö ja vapaa tutkimus ovat ainoat tehokkaat keinot taistella erehdyksiä vastaan. - - Ne ovat erehdyksen luonnollisia vihollisia." Jos siis etsimme vilpittömästi totuutta, me punnitsemme ja harkitsemme asioita sekä käytämme järkeämme ja harjoitamma vapaata tutkimusta. Brittiläinen tiedemies Sir Hermann Bondi osoittaa, miksi on tärkeää toimia näin: "Koska korkeintaan yksi usko voi olla oikea, tullaan siihen tulokseen, että ilmoitususkonnon piirissä ihmisillä on äärimmäisen voimakas taipumus uskoa lujasti ja vilpittömästi sellaiseen, mikä ei pidä paikkaansa. Luulisi, että tämä ilmiselvä tosiasia herättäisi ihmisessä jossain määrin vaatimattomuutta, saisi hänet ajattelemaan &endash; olipa hänen uskonsa kuinka syvää tahansa &endash; että hän saattaa olla väärässä."

Valitettavasti minun kokemukseni mukaan nämä ylevät periaatteet ovat Jehovan todistajille vain kauniiita sanoja, sillä liika kysymysten esittäminen on todistajille kiellettyä.

Synnyin vuonna 1966 ja minut kasvatettiin todistajaksi seurakunnan vanhimman poikana. Koko elämäni olin vakuuttunut, että olin Jumalan järjestössä, jossa nautittiin veljellisestä rakkaudesta ja todellisesta kristillisestä vapaudesta. Minut kastettiin vuonna 1983 kansainvälisessä konventissa Oaklandin stadionilla. Avioiduin vuonna 1987 uskovan kumppanin kanssa ja annoimme Raamatun periaatteiden ohjata avioliittoamme kahdentoista vuoden ajan. Toimin seurakunnassani Highland Oaksissa Pleasantonissa avustavana palvelijana, minulla oli useita vastuita huolehdittavanani ja toisinaan toimin osa-aikaisena tienraivaajana edistääkseni Vartiotornin saarnaamistyötä.

Hitaasti vuosien kuluessa aloin olla Seuran kanssa eri mietä verensiirroista. Näkemykseni alkoi muuttua omien kokemuksieni ja sen takia mitä opin tutkiessani yksin Raamattua. Tutkiessani esimerkiksi Jeesuksen elämästä kertonutta kirjaa 'Suurin ihminen, joka koskaan on elänyt' minuun teki vaikutuksen kuinka suuresti Hänen ihmisiä kohtaan osoittamansa rakkautensa erosi aikansa uskonnollisten johtajien sorrosta ja tiukasta sääntöjen tulkinnasta. Panin merkille kuinka Kristus oli valmis ohittamaan lakiliiton rajoitukset, kun kyseessä oli ihmiselämä tai ihmisten kärsimykset, fariseusten närkästykseksi. Huomasin että jopa lakiliitossa Jumala oli sallinut poikkeuksia, jotta kansalaisten hyvinvointi ja henki ei vaarantuisi. Esimerkiksi tarkasteltaessa käskyä karttaa veren syömistä Vartiotornin julkaisema Raamatun tietosanakirja mainitsee seuraavaa: "5. Mooseksen kirjan 14:21 salli myydä maassa oleskelevalle muukalaisasukkaalle tai ulkomaalaiselle eläimen, joka oli kuollut isestään tai jonka petoeläin oli raadellut". Raamattu tekee eron sellaisen veren suhteen, jonka joku toinen oli vuodattanut ja veren, jonka henkilö itse vuodatti teurastessaan itselleen ruokaa. Opin että Raamattu salli juutalaisen syödä sellaisen eläimen lihaa, jota ei oltu teurastettu eikä verta laskettu jos tämä oli hätätilassa tarpeen, näin toiminutta ei rankaistu mitenkään, ainoa vaatimus oli rituaalin mukainen peseytyminen. Vaikka nälkää näkevä juutalainen ei olisi halunnut syödä itsestään kuolleen eläimen lihaa, näin toimiminen oli kuitenkin tarpeen vaatiessa sallittua. Ainoastaan leeviläisiä pappeja, joille ruuan toimittivat maan kansalaiset, oli kielletty syödä eläimiä, joilta verta ei oltu näin laskettu.

Muistan kuinka vuonna 1981 eräs lähimmistä ystävistäni kärsi munuaisten vajaatoiminnasta. Hän oli todennäköisesti ensimmäisiä Jehovan todistajia, jotka olivat odottamassa elintesiirtoa (Hänen tarinansa on kerrottu Herätkää! &endash;lehdessä 22.11.1996 artikkelissa 'Tämä on vain väliaikaista'). Vartiotorni-seura oli JUURI muuttanut suhtaumistaan elintensiirtoihin ja ystäväni ja hänen perheensä päättivät, että sellaisen vastaanottaminen ei sotisi heidän omaatuntoaan vastaan. Muistelen että minulla ei ollut pienintäkään sensuuntaista ajatusta, että olisin pitänyt häntä kannibalistina, joka ylläpiti elämäänsä toisen ihmisen ruumiinosalla, vaikka Vartiotorni-seura oli opettanut juuri niin tuohon aikaan saakka. Samoin olen täysin vakuuttunut, että Jehovan todistajat eivät nykyisin pitäisi verensiirtoa vakavana syntinä, ellei Vartiotorni-seura olisi vuosia halventanut tätä hoitomuotoa.

Mielipiteistäni huolimatta halusin olla kuuliainen todistaja ja tukahdutin verensiirtoihin liittyvät ajatukseni mukautumalla Vartiotornin näkemykseen. Toivoin että ajan kuluessa tähän asiaan saataisiin 'uutta valoa', aivan kuten oli käynyt elintensiirtojen suhteen. Kun Vartiotorni-seura alkoi myöhemmin kannustaa todistajia allekirjoittamaan Lääkärinhoito-ohje kortteja, aloin huolestua mitä seuraisi siitä, että luovuttaisin terveydenhoitoani koskevät päätökset jonkun toisen tehtäväksi. Lykkäsin oman korttini allekirjoittamista vaimoni painostuksesta huolimatta.

Loppuvuodesta 1998 vaimoni alkoi yhä itsepintaisemmin vaatia, että allekirjoitamme Lääkärinhoito-ohje kortit. Hän oli myös alkanut toimia muulla tavalla, kuten tilaamalla 'Ei-verta' avaimenperiä. Paineen alla en voinut enää pitää ajatuksiani ominani. Murruin ja kerroin hänelle että olin eri mieltä Vartiotorni-seuran verta koskevista näkemyksistä. Vaimoni oli järkyttynyt. Mutta hän hiljensi minut ja sanoi ettei halunnut kuulla mitään niistä syistä MIKSI olin eri mieltä. Ryhdyin kuitenkin ponnisteluihin hankkiakseni lisää tietoa, jotta voisin selittää hänelle näkemykseni. Menin paikallisen sairaalan kirjastoon etsimään tietoa veren osista. Eräästä lääketieteellisen lehden tietokannasta löysin viittauksia AJWRB:hen. Kiinnostuneena menin heidän www-sivuilleen. Olin aina yrittänyt karttaa 'luopioiden' sivuja, mutta en voinut ajatella AJWRB:n jäseniä luopioina. Olin innoissani huomattuani, että oli muitakin Jehovan todistajia, jotka ajattelivat samoin tästä asiasta. Hämmästyneenä luin sivujen artikkeleita ja totesin, että olin itse päätynyt aivan samoihin johtopäätöksiin. Lähetin sähköpostia Liberal Elder tunnuksen omaavalle entiselle vanhimmalle kertoakseni tuestani työlle jota hän teki ja lähetin kirjeellä tietoa tuntemalleni kierrospalvelijalle. Vaimoni kuitenkin löysi lähettämäni kirjeen tietokoneestani, tulosti sen ja antoi vanhimmilleni. Tämän seurauksena minut kutsuttiin ensimmäistä kertaa eläessäni oikeuskomitean eteen kuultavaksi.

Näin jälkeenpäin mietittynä olin varsin naivi, kun ajattelin että vanhimpien tarkoituksena oli auttaa minua. Huomasin nopeasti, että tästä ei ollut kyse. Ensimmäinen asia, joka tapaamisen alkaessa tehtiin, oli sen varmistaminen etten ollut tuonut mukanani nauhuria. Tämä tuntui oudolta, jos tarkoitus oli suojella MINUN yksityisyyttäni, sillä miksi minä toisin nauhurin? Keskustelun alettua kävi ilmi, että kyse oli enemmän kuulustelusta kuin yksilön auttamisesta. Kyselyjen ytimenä tuntui olevan se, hyväksyinkö Vartiotornin nykyisen näkemyksen olevan "ruokaa oikeaan aikaan" jota jakoi "uskollinen ja ymmärtäväinen orjaluokka". Puolustauduin sanomalla, että en voinut uskoa tähän, kun ajattelin Vartiotorni-seuran tapaa alituiseen muutella opetuksiaan. Kuinka elintensiirtokieltoa voisi pitää Jumalalta tulleena totuutena, kun se näkemys myöhemmin pyörrettiin. Kerroin heille, että mielestäni tämä oppi ei ollut mitään muuta kuin jonkun henkilökohtainen mielipide, joka painettiin Vartiotorniin miljoonien luottavaisten lukijoiden pitäessä sitä absoluuttisena totuutena. Uskomatonta kyllä, eräs vanhimmista sanoi, että verensiirrot ovat oikeastaan vain omantunnonkysymys.

Kokouksessa ei avattu Raamattua ennen kuin päätös oli tehty. Vanhimmat yrittivät käyttää Raamattua syyttääkseen minua jakaantumien aiheuttamisesta seurakunnassa. Esitin vastalauseeni, koska en ollut levittänyt ajatuksiani seurakunnassa ja vanhimmat myönsivät, että heidän vaikutelmansa mukaan en yrittänyt edes vaikuttaa heidän mielipiteisiinsä. He vastasivat, että minua ei voida hyväksyä seurakunnassa, jos edes mielessäni tuen AJWRB:tä. He lukivat joitain lainauksia vanhinten kirjasta, joiden mukaan sellainen, joka itsepintaisesti pitää kiinni käsityksistä, jotka ovat vastoin järjestön senhetkisiä opetuksia, on luopio, vaikka hän ei levittäisi ajatuksiaan julkisesti. Vanhimmat totesivat, että minä olin hengellisesti kuollut oksa, joka piti leikata pois. Edellisessä vanhinten kanssa pidetyssä kokouksessa olin kysynyt mitä voisin tehdä osoittaakseni katumukseni, he olivat ehdottaneet että perun internet-yhteys sopimukseni ja niin teinkin välittömästi. Muistutin heitä, että olin "pannut syrjään sen, mikä kompastutti minua", jolloin minulle kerrottiin, että nyt me panemme sinut syrjään. Minun tuomioni oli erottaminen.

Menin tuona iltana kotiin aivan turtana ja kerroin vaimolleni päätöksestä. Emme uskoneet, että pahin tapahtuisi. Minulle annettiin viikko aikaa esittää valitukseni päätöksestä ja lopulta päätin tehdä niin. Vaimoni taas oli raivoissaan ja oli sitä mieltä, että valituksen jättäminen olisi vanhimmille kuin lyönti kasvoille. Mutta olin päättänyt, että en antaisi tämän tapahtua ellen ainakin yrittäisi tehdä jotain asian estämiseksi. Valitukseni johdosta kierrosvalvoja valitsi kolme uutta vanhinta lähikaupungeista.

Valituskomitean kokouksessa minulta kysyttiin jälleen oliko minulla mukanani nauhuria, mitä minulla ei ollut. Yritin välttää väittelyä parhaani mukaan, sillä vaistonvaraisesti minusta tuntui siltä, että vastaanväittäminen tulkittaisiin katumuksen puutteeksi. Osana puolustustani muistutin, että monet muutkin opit olivat muuttuneet menneisyydessä, ja meidän pitäisi noudattaa Raamatun, eikä ihmisten, sanoja. He vastasivat minulle, että ykseyden saavuttamiseksi todistajat eivät voi tulkita Raamattua itsekseen. Kysyin jälleen, että ajattelivatko he elintensiirtokiellon tulleen Jumalalta vai oliko kyseessä ihmisten mielipide. Vanhimmat vastasivat, että heidän tarkoituksensa ei ollut muuttaa minun mieltäni, eikä minun pitäisi yrittää muuttaa heidän mieltään. Tajusin pettymyksekseni, että kohtaloni oli sinetöity jo ennenkuin he pyysivät minua poistumaan päätöksen teon ajaksi. Minut julistettiin erotetuksi 11. tammikuuta 1999, perustelujen mukaan näkemykseni "olivat erottaneet minut Jehovan todistajista".

Vaimoni otti minuun välittömästi etäisyyttä ja suhtautui minuun epäillen ja suurten epäluulojen vallassa. Hän kieltäytyi edes kuuntelemasta niitä syitä miksi olin pysynyt kannassani. Hän kertoi suhtautuvansa minuun Jumalan vihollisena. Hän tapasi seurakunnan vanhimmat ilman että olin paikalla ja kieltäytyi kertomasta mitä neuvoja hänelle oli annettu, sen pelossa, että käyttäisin niitä Seuraa vastaan. Hän päätti jättää minut ja hankkia asumuseron. Minulle ei tarjoutunut edes tilaisuutta keskustella hänen kanssaan erosta. Jos edes otin Raamatun esiin, hän juoksi ulos talosta pidellen käsillään korviaan.

Maaliskuussa valtava stressini lopulta purkautui ja jouduin viikoksi sairaalaan valtavan kivuliaan aivokalvontulehduksen ja vyöruusun takia. Vanhempani tulivat lopulta tapaamaan minua. Äitini ryhtyi välittömästi tuomitsemaan minua ja sanoi, että olin pahempi kuin huorapukki. Olin demonien vallassa ja luopioiden aivopesemä. Hän sanoi, että jos isäni olisi tehnyt saman mitä minä olin tehnyt, niin hän olisi myös jättänyt tämän. Minun isäni on kertonut minulle, että hän on myös havainnut totalitaarisiä elementtejä järjestössä ja että myös hänellä on epäilyksiä, mutta varoitti minua kertomasta vanhimmille! Sairauteni jälkeen minut on täysin suljettu perheeni ulkopuolelle eivätkä elinikäiset ystäväni voi pitää minuun yhteyttä, sillä he uskovat että heillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin karttaa minua.

Tämä kertomus kuvaa hyvin niitä ikäviä seurauksia, joista minä ja lukemattomaat muut ovat joutuneet kärsimään käytettyään oikeuttaan "järjen käyttöön ja vapaaseen tutkimiseen" Vartiotorni-seuran sisällä. Tuhansia rikkoutuneita perheitä pahempaa on kuitenkin niiden tuhansien Jehovan todistajien turhat kuolemat, vain siksi että he ovat uskollisesti seuranneet Vartiotorni-seuran petollisia lääketieteellisiä sääntöjä.

Wayne M. Rogers
email: Waynbo@pacbell.net

This page hosted by Get your own Free Homepage