X-arkistot
- Otso Somersalon kommentti vuodelta 1997/font>
ENEMMISTÖN DIKTATUURISTA
TASA-ARVOON
Kun Pentti Linkola ja Eero Paloheimo keskustelivat Suomen Kuvalehden sivuilla alkuvuonna 1997, he käyttivät nykyisestä järjestelmästämme sanaa "enemmistön diktatuuri". Sana pisti silmääni siksi, että olen itse jo pitkään kutsunut nykyistä järjestelmäämme juuri tuolla nimellä. Ja olen käyttänyt tätä ilmaisua nimenomaan negatiivisessa mielessä vastakohtana toiselle mahdollisuudelle, joka olisi kansalaisten tasa-arvoisuus ilman minkään nimistä diktatuuria. Siinä missä nykytyyppinen enemmistövaltaan pohjautuva demokratia sallii enemmistölle lähes rajoittamattoman oikeuden tehdä vähemmistöä sitovia päätöksiä, tasa-arvon hengessä toteutettu demokratia rajoittaisi enemmistön oikeudet vähemmistöön nähden pelkästään tasa-arvon vastaisen toiminnan estämiseen. Enemmistö voisi kieltää omaisuuden anastamisen, väkivallan harjoittamisen, muiden häiritsemisen ym:t perinteiset pahanteon muodot, mutta se ei voisi säätää lakeja, joilla puututaan vähemmistön yksityiselämään. Nykyisinkin kansalaisten yksityiselämä näyttää varsin pitkälle suojatulta. Hehän saavat vapaasti nauttia uskonnonvapaudesta, kotirauhasta, sananvapaudesta ja mitä muita kauniita vapauksia onkaan. On kuitenkin yksi taikasana, jolla kaikki nuo vapaudet kumotaan, kuin niitä ei koskaan olisi ollutkaan. Ja se taikasana on TURVALLISUUS. Kansalaisille sallitaan melko paljon poikkeavuutta, kun on kyse heidän uskonnostaan, kultuuristaan tai etnisestä taustastaan. Heille sallitaan myös itsetuhoista käyttäytymistä, kuten juopottelua, epäterveellisiä ruokailutottumuksia ja tupakointia - jotka paheet vievätkin vuosittain kyymmeniä tuhansia ihmisiä ennenaikaiseen hautaan. Sen sijaan jos kansalainen tavataan istumasta kotirantansa edustalla veneessä ilman ankkuria tai venehakaa, aseistetut poliisit hyökkäävät paikalle ja sakottavat häntä - muka itsensä vaarantamisesta! Kaikkialle venyvä ja kaikkeen soveltuva turvallisuus-käsite on siis oikotie ihmisten henkilökohtaisten vapauksien ja ihmisoikeuksien vaivattomaan syrjäyttämiseen pelkällä salakähmäisesti voimaan saatetulla asetuksella tai epäselvällä viranomaisen määräyksellä. Kansalaisille luontaisesti kuuluva harkintavalta omista ratkaisuistaan on vaivihkaa siirretty pienelle asiantuntija- ja poliisi-eliitille, joka hämäräperäisissä kokouksissaan jatkuvasti tehtailee uusia pakkoja ja kieltoja ihmisten vaivoiksi. Turvallisuuskäsitteen avulla kansalaisista koulutetaan eräänlaisia "Pavlovin koiria", tottelevaisia koneita, jotka kyselemättä ja ajattelematta tekevät vaaditut teot tietyn signaalin kohdatessaan. Kävelevät kun näkevät vihreän valon. Seisovat paikallaan kun näkevät punaisen. Jos yhteiskunnassa vallitsisi tasa-arvoon nojautuva demokratia, turvallisuuden tekosyyn käyttäminen ihmisten alistamiseen olisi huomattavasti nykyistä vaikeampaa. Tasa-arvoisessa demokratiassahan enemmistö voisi ohjailla vähemmistöä ainoastaan muihin suuntautuvassa toiminnassa eli vallankäytössä - mutta ei henkilökohtaisen vapauden nnauttimisessa. Jos valtaa eli vapautta eli päätäntäoikeutta katoaisi salaperäisesti jonnekin, mutta ihmisten määrä pysyisi silti ennallaan, joidenkin ihmisten elämään olisi pakko ilmestyä eräänlaisia "tyhjiä hetkiä", jolloin he vain ajelehtisivat ilman että he itse tai kukaan muukaan voisi vaikuttaa heidän tekemisiinsä. Jokainen tajunnee, että tällainen on mahdotonta. Jopa niillä, jotka näyttävät ajelehtivan, on sentään oikeus itsekontrolliin. Tyhjien hetkien mahdottomuudesta seuraa, että järjestelmän sisäinen valta, vapaus, päätäntäoikeus - mitä nimeä haluamme käytt&ääkin - on häviämätöntä. Kukaan ei voi menettää valtaansa niin ettei jonkun toisen valta vastaavassa määrin samalla lisääntyisi, eikä kukaan voi lisätä valtaansa niin ettei jonkun toisen valta samalla vähenisi. Kun yhteiskunnan tietyillä alueilla tapahtuu näennäistä vapautumista, me helposti kuvittelemme, että kokonaisvapaus lisääntyy. Vallan ja vapauden häviämättömyydestä kuitenkin seuraa, että näin ei voi tapahtua. Vapautuminen jollakin alueella kylläkin hetkeksi edistää tasa-arvoisuutta, sillä tietyiltä piireiltä poistuu valtaa, ja tämä valta muuttuu laajojen massojen vapaudeksi. Niin kuin kaikki rajalliset hyödykkeet valta kuitenkin ennen pitkää jälleen keskittyy muita kyvykkäämpien yksilöiden käsiin. Kehitys vallanjaossa on ollut huimaa viimeisten sadan vuoden aikana. Monet menneiden vuosisatojen yhteiskunnan tukipylväät, kuten kirkko, aatelisto jne. ovat saaneet huomata valtansa vähenneen ja siirtyneen uusille voimille. Huolimatta kaikesta kehityksestä, edistyksestä, valistuksesta, koulutuksesta ja vapautuksesta, tavallinen kansalainen sen sijaan on yhä yhtä alistetussa asemassa kuin ennenkin. Vain alistajat ja alistamisen muodot ovat muuttuneet. 1930-luvulla elänyt suomalainen sai pelätä viranomaisen ilmestyvän paikalle kesken aviorikoksen, jumalanpilkan tai kommunistisen kokouksen, mutta hänen ei tarvinnut olla huolissaan aseistettujen poliisien venehakaratsioista. Tämän päivän suomalainen sen sijaan saa sikailla ja riehua moraaliasioissa tai politiikassa lähes miten lystää, mutta sen sijaan hänen jokapäiväistä elämäänsä varjostavat ankarat pykäläviidakon lait alituisesti uhkaavine poliisiratsioineen, sakkoineen, virhemaksuineen, tarkastusmaksuineen, rikesakkoineen, pakkoineen, jälkiveroineen... Huolimatta monista "vapautumisen vuosikymmenistä" 30-luvun suomalainen näyttää tosiasiassa olleen vapaampi kuin tämän päivän ihmiset. Jonkun on siis täytynyt saada lisää valtaa On myönteistä lukea, että tunnetut vihreät vaikuttajat, Linkola ja Paloheimo, nimittävät nykyistä järjestelmäämme "enemmistön diktatuuriksi" eivätkä valheellisesti väitä sitä tasa-arvoksi, kuten tapana on. Toivottavasti he joskus uskaltautuvat tekemään lopulliset johtopäätökset tässä asiassa. Siihen saakka edetkööt rauhassa umpikujallaan enemmistön diktatuurista vähemmistön diktatuuriin pyrkien tai mieleistään enemmistöä etsien. Otso Somersalo
|